Huoh hei, Pinja täällä terve. Vaimo on ääliö. Hän oli hienosti saanut viime blogitekstissään suunnilleen kaikki itseäni koskevat faktat väärin! a) En haahuillut ympäriinsä kuin kummitus. Vein vain kirkkaanpunaisen hupparini naulakkoon, HUOH. b) Oma suoneni ei karannut. Se päätti vuotaa. Minkä vuoksi oma käteni on suurelta alalta nyt violetinkirjava. Huoh. Tosi hieno silti. Oma käsi siis. Ja vaimokin on ihan hyvä.
MUTTA! Olemme siis Tukholmassa nyt. Vaimot Tiia+Veera+Yö lähtivät jokin aika sitten kohti ylihinnoiteltua ja -ikäistettyä mutta glamourista yöelämää, itse jäin hotellille, koska oma pää. Lupailin jollekin vaimolle, että päivittäisin, joten päivitän jotain. Unohdan luultavasti noin kaikki hienot tapahtumat, mutta antakaa anteeksi. Anteeksi ei muuten kuulu vastata sanaan moi, se on opittu ainakin tällä reissulla. Terveisiä Veera-vaimolle.
Niin siis joo. Lähdimme joskus torstaina varmaan (siitä on kulunut jo ikuisuus) joskus hirveän aikaisin paikallista aikaa aamulla (eli ennen puoltapäivää) junalla kohti Turkua. Junassa itse henkilökohtaisesti yritin keskittyä kaikkiin terveisiin harrastuksiin, kuten lukkiin Twilightia ja pelasin Lemmingsiä. Lemmings on maailman hienoin peli, mutta vaimot ovat idiootteja, kun haukkuvat sitä. He eivät ymmärrä, että oma lapsuuteni oli n. maailman paras juuri Lemmingsin takia. Ja sen historiallisen pelin, jossa sai nuijia nuijalla jotain lohikäärmeitä päähän. Tiia hauskuutti heti alkumatkasta ainakin omaa itseäni kertomalla tarinan, jossa joku oli hakenut nopeasti pitsaa ilmeisesti Tampereelta junanvaihdon yhteydessä. Tästä suivaantuneena Jumala päätti sotkeutua elämiimme. Oman muistini mukaan ensimmäiseltä pysäkiltä, eli Ylivieskasta lol, kyytiin nousi mukula+äiti+isä, joilla saatanoilla oli kaksi saatanan pitsaa mukana. Vitutusaste nousi ilmeisesti kaikilla suhteellisen korkealle. Itse selvisin ruisleivällä ja banaanilla hienosti Tampereelle saakka, jolloin vaihdoimme junaa. Vaihtoon kuului luonnollisesti vr-mäistä myöhästelydramatiikkaa.
Jälkimmäisessä junassa pitsavitutus unohtui. Jaa miksikö? No, ne vitun pissistytöt (n. 7, yhen nimi oli Jessica, sen vitun laukusta tippu vettä omaan päähäni saatana), jotka sattuivat samassa vaunussa olemaan (ne saatanat oli eka yrittäny pölliä meiän paikat saatana!), avasivat omat siideritölkit n. heti junan lähdettyä. Kuten myös välioven takana olevat pässit. Meillähän EI yleisistä ennakkoluuloista huolimatta tietenkään ollut yhtään alkoholia mukana. Oma vitutusaste löysi uusia ulottuvuuksia viimeistään siinä vaiheessa, kun tytöt keskustelivat salkkareitten viimeisimmistä juonenkäänteistä, eli kenen vierestä Niko oli herännyt eli ne on niin in lööv. Itse olen joskus omassa henkilökohtaisessa elämässäni herännyt semmoistenkin ihmisten vierestä, joihin en ole syvästi rakastunut. Mutta se olenkin vain minä. Vituttaa muuten ku ei saa/voi/kannata/haluta ryypätä, by the fucking way.
Saavuimme terminaaliinkin ihan oikeesti. Laivaanpääsyä odotellessa meihin piti silmäpeliä eräs nuori mies lippalakissaan! Itse pidin tilannetta lähinnä omituisena. Törmäsimme häneen myöhemmin, kun yritimme etsiä tietä ulos omasta hytistämme, joka saattoi tai saattoi olla sijaitsematta autokannen alla lol. Vielä myöhemmin hän tuli samalle tanssilattialle, jolloin aivan itse uskalsin kysyä herran nimeä. Terveisiä E(e)milille.
Laivan tanssilattiat olivat luku erikseen. Aina kun menimme tanssimaan, ympäriltä kuului "NAISIA!!!"-karjaisu ja jo seuraavan biisin soidessa ympärillä oli vähintään pari mutta yleensä jokaiselle oma ja pari ekstraa itseään alfaurokseksi luulevaa mieskänniääliötä. Itse tein lähempää tuttavuutta vain erään ruotsalaisen Danielin kanssa. Suurin osa mieskänniääliöistä oli ilmeisesti juuri armeijasta selvinneitä poikia. Heillä oli "Ohi on 270" -lappuja, huoh. Samoja lappuja näkyi Tukholmassakin perjantainakin, SUPERHUOH. Yleensä ulkomailla suomen kauniin kielen kuuleminen tuntuu lohdulliselta ja mukavalta, täällä se tuottaa monesti vain (myötä)häpeää. Olen huomannut.
Saavuimme Tukholmaan siis perjantaina aamulla vähän kuuden jälkeen paikallista aikaa oman muistini mukaan. Koska jokaiseen matkaan kuuluu hankkia ylimääräistä dramatiikkaa, oma satamamme oli omasta mielestä eri paikassa kuin missä se kartan mukaan oli. Emme kuitenkaan pienistä epävarmoista hetkistä huolimatta joutuneet hukkaan, sillä mm. omat ja Tiiankin kartanlukutaidot ovat erinomaiset. Glamouraamiaisen söimme 7-Elevenissä, mikä on ehkä hienointa ikinä. Koska Tukholma on turhan lähellä Suomea (vrt. Suomikänniääliöt), ja suuren maailman tyyliin pitää olla globaaleja, saimme sään suoraan Lontoosta. En muista nähneeni aurinkoa tällä reissulla vielä kertaakaan. Huoh. Hotelliintumista odotellessamme yritimme hankaloittaa elämää ääliömäisen maihinnousuajan lisäksi muilla mielikuvitusta vaativilla tempuilla. Esimerkiksi kävelimme ihan vitusti, kannoimme omia ihan vitusti painavia matkatavaroitamme ja kävimme syömässä Subwayssä. Itselleni se oli toinen kerta koko elämäni aikana. Eka kerta oli Torniossa, kun kävimme Haaparannalla, ja sekin oli aivan hirveää. Vaimojen mielestä olin valmis seuraavalle levelille, eli kielikynnyksen ylittämiseen. En tiedä, miten Veera ja Yö pärjäsivät, mutta oma ja Tiian suoritukset olivat kehumatta huippuluokkaa. Itse selvisin puhtaasti englannilla, mutta rakas Tiia-vaimoni käytti jopa ruotsia! Olen hänestä niin ylpeä.
Tähän väliin nukuimme mm. päiväunet ja yöunet, mutta en jaksa tylsistyttää niillä. Ja söimme glamourisen aamupalan.
Seuraavana päivänä, eli tänään, lähdimme joskus ihan hirveän aikaisin paikallista aikaa (esim. ennen puoltapäivää) shoppailemaan. Vaimot ostivat mm. Cheap Monday -merkkisä farkkuhousuja. Itselleni tulee omaan mieleeni niistä vain Sturm und Drangin laulaja ja Annika (nimenomaan tuossa järjestyksessä, terveisiä Annikalle). Totesin, että Tukholman shoppailtavissa kaupoissa on surkea poikaystäväpenkkitilanne, mutta ainakin Topshopissa oli sohva. Vaimot raahasivat minut sinne tänään katsomaan, oliko valikoima vaihtunut sitten eilisen. Ei muuten ollut. Itse istuinkin heti kärkeen poikaystäväsohvalle, johon pian istuuntui toinenkin poikaystävä! Olin hiukan kateellinen, koska hän oli varustautunut kirjalla, ja oma (tai siis lainattu) Twilightini oli jäänyt hotellille. Ehkä hänkin oli hiukan kateellinen, kun joutui jäämään yksin odottamaan tyttö- tai poikaystäväänsä, kun omat vaimoni (3 kpl, kaikki jumalattoman kauniita, viisaita ja ns. pantavia ja silleen) tulivat hakemaan omaa minua.
Shoppailun keskellä tekkiin aivan oman syrjähypyn, kun akat menivät kirpparikierrokselle. Minä itse menin kirjastoon, olenhan kirjastoalan opiskelija ja tulevaisuus. Ensin menin kansainväliseen kirjastoon, mikä oli orgastinen paikka. Sieltä menin naapurirakennukseen eli Stadsbiblioteketiin. Siellä meinasin kuolla omasta onnesta. Voisin käyttää koko loppuelämäni paikan kuvailemiseen, mutta en jaksa, eikä vaimotkaan oikein ymmärrä kirjastoseksuaalisuutta, joten enpä kerro. Googlen kuvahaulla löytyy kuvia. Itse olen varsin haka tiedonhakija, ainakin jos saan käyttää Tiia-vaimon kykyjä hyväkseni. Olen hänestä erittäin ylpeä.
Vaimot tulivat juuri takaisin baarista, ei kuulemma ollut tarpeeksi glamourista paikkaa. Kello on 00.03 paikallista aikaa, huoh. Pitää varmaan lopettaa. Ensi kerralla lisää tai silleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti