Glamour-elämään on tällä viikolla kuulunut muun muassa isojen pomojen piikkiin syömistä glamour-huoltoasemalla, glamour ystävätär-ex-vaimo Pirianna (tummat hiukset) Helsingistä, Suomen Miamista (tai vaikka Malmista), ja kauniin sään kunniaksi ex tempore -matka ulkomaille.
Perjantaina Pirianna tuli vierailulle tänne pohjoiseen ja hyiseen Ouluun. Minä, Yö, Pinja, Pirianna, Lauri, Vessu, Juspe ja Jani Seurujärvi menimme nelivitoseen (glamourinen ja tyylikäs yökerho) viettämään laatuaikaa toistemme seurassa. Tapasimme siellä paljon glamourisia ystäviämme ja pidimme hauskaa. Illan mittaan oli perinteisesti herero-, lesbo-, ja muuta draamaa, niin kuin villiin ja viriiliin elämäntyyliimme kuuluu. Minun omasta henkilökohtaisesta mielestäni liian tasapainoinen elämä on helvetin tylsää. Glamourinen Lärvi-Veera-vaimomme oli sitseillä, joten hän oli liian helvetin kännissä, tuli yöllä kotiin uupuneena ja oli kadottanut osan illan filmistä. Eli siis onnistuneet sitsit oli ollut!
Sunnuntaina herätessämme puolen päivän aikoihin totesimme, että on todella glamourinen sää, ja päätimme siltä seisomalta lähteä kevät-retkelle Nallikariin! Eipä aikaakaan kun olimme pakanneet kimpsut ja kampsut ja pullopussit, ja kirmasimme Siwaa kohti (minä ja Yö autolla, Pinja ja Veera kävelivät auton perässä, hyvä läppä, heh heh). Palautimme pullot (emme tukkineet pullonpalautusautomaattia!), ostimme evästä, otimme myös Pinjan ja Veeran auton kyytiin ja lähdimme. Nallikarissa näimme poroja ja söimme Jaffa-keksejä. Oli todella kaunista ja ihanaa. Kun saavuimme takaisin Toppilaan kahden aikaan, päätimme lähteä ulkomaille - Haaparantaan!
Kävimme vaihtamassa auton glamouriseksi Opeliksi, ja lähdimme kohti uusia seikkailuja. Kävimme Rajallassa syömässä ja nauramassa paikallisille teineille, Ikeassa ostamassa Veeralle glamour-lakanan, ja kahdessa ruokakaupassa jotta minulle löytyisi pinkkiä glamour-siideriä (2,25%). Ostimme myös muun muassa karkkia, näkkileipää ja tonnikalaa. Paluumatkalla leikimme radiolla, kerroimme auto-kauhutarinoita ja söimme karkkia.
Olemme myös pelanneet Kärsäpeliä, mutta emme ole katsoneet Evaa ja Adamia, koska Adam on niin retardi.
Tiia
maanantai 22. maaliskuuta 2010
maanantai 15. maaliskuuta 2010
OHOI, PULLO ROMMIA JA TYNNYRILLINEN TISSEJÄ YLI LAIDAN.
Hei.
Ette voi uskoa millaisen ultimaattisen tylsyyden kouriin olenkaan joutunut, kun teen jotakin näinkin eksoottista, päivitän ex-kommuunin blogia!!! Täällä kirjoittelee siis nykyisin helsinkiläistynyt ex-vaimo Laura, joka haluaisi kertoa lukemattomia asioita uudesta ja myös vähän vanhasta elämästään, mutta ei oikein osaa pukea kaikkia glamourintäyteisiä seikkailujaan sanoiksi!
Muutin siis joulukuun 29. päivä Helsinkiin, mutta vietin kuitenkin koko tammikuun ja vielä helmikuun ensimmäisen viikonkin Oulun Toppilassa vaimojen hellässä huomassa juhlahumun keskellä. Nyt viisi viikkoa Helsingissä vietettyäni olen kuolemaisillani ikävään. Viime viikolla rakas pikkusiskoni ja rakas pikkuveljeni Oulusta vierailivat luonani, ja kun sunnuntaina saatoin heidät takaisin pohjoiseen matkaavalle junalle, oli hyvin lähellä, etten minäkin hypännyt junan kyytiin ja lähtenyt tapaamaan kaikkia kauniita ystäviäni edelliseen kotikaupunkiini. Hillitsin kuitenkin itseni, koska luulin, että minun olisi työskenneltävä tällä viikolla ahkerasti uudessa tyylikkäässä työpaikassani. Todellisuudessa esimieheni ovat hieman suuttuneita minulle, ja antoivat minulle tälle viikolle töitä vain kolmeksi päiväksi, joten olisin siis voinut mennä käymään Oulussa. HUOH, miehet.
Niin, mutta. Helsinki. Jo vain näiden viiden viikon aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua yhtä jos toista. Suurimpia kriisejä lienee ollut kalliin ja huippumodernin läppärini näppäimistön toimintaongelmat, jotka ovat johtaneet mm. o-näppäimen vakavaan vajaatoimintaan. Lisäksi rahani ovat olleet erittäin tiukalla, ja olen melko varma, että olisin muutama viikko sitten kuollut nälkään, ellei eräs kaunis vaaleatukkainen ystäväni Itä-Suomesta olisi ystävällisesti lahjoittanut minulle paria kymppiä ja elleivät rakkaat ex-vaimoni Yö ja Veera olisi tuoneet minulle ruokakassia, joka sisälsi kaikkea ensiluokkaisen ravitsevaa, kuten makaronia ja ketsuppia, joiden sekoitus onkin nykyään lempiruokaani! Olin hyvin kateellinen, sillä he kävivät juuri Berliinissä, joka siis on SAKSASSA, joka siis on maailman siistein valtio! Tällä hetkellä olen hyvin onnellinen, koska kaksi saksaa puhuvaa ystävääni ovat taas ottaneet monen kuukauden hiljaisuuden jälkeen yhteyttä. He tosin asuvat Itävallassa, mutta sehän nyt on melkein sama asia kuin Saksa.
Minusta tuntuu, että tämä päivitys uhkaa karata pelkäksi jaaritteluksi, joten voisin tähän loppuun vain tiivistää muutamia uuden elämäni hyvin oleellisia muutoksia verrattuna vanhaan elämään Toppilassa. En käytä enää juuri lainkaan alkoholia. Viiden viikon aikana Helsingissä olen nauttinut viisi (5) lasillista valkoviiniä sivistyneesti hienojen itsetehtyjen gourmet-aterioiden lisukkeena sekä neljä (4) tuoppia olutta ja neljä (4) tölkkiä lonkeroa. En ole ollut kertaakaan edes humalassa, mikä on mielestäni aivan huima edistysaskel. Toisaalta, se saattaa kyllä olla myös vakava taantuma. En ole osannut päättää. Tämän hullutuksen lisäksi olen parantanut tapojani muutenkin huimasti. Olen hoitanut asiani Kelan ja koulujen kanssa kuntoon, sain hankittua työpaikan, nukun lähestulkoon säännöllisesti ja siivoan usein. Kaikki tuntuu niin erilaiselta täällä etelän auringossa.
Kuulemisiin,
rakkain terveisin ex-vaimo Laura
P.S. Ai niin, sellainen pikkujuttu vielä, että olen kai menossa naimisiin kesällä. Ja muutan uuteen glamourkommuuniin muutamien harvojen ja valittujen ystävieni kanssa viettämään entistä upeampaa seurapiirielämää.
Ette voi uskoa millaisen ultimaattisen tylsyyden kouriin olenkaan joutunut, kun teen jotakin näinkin eksoottista, päivitän ex-kommuunin blogia!!! Täällä kirjoittelee siis nykyisin helsinkiläistynyt ex-vaimo Laura, joka haluaisi kertoa lukemattomia asioita uudesta ja myös vähän vanhasta elämästään, mutta ei oikein osaa pukea kaikkia glamourintäyteisiä seikkailujaan sanoiksi!
Muutin siis joulukuun 29. päivä Helsinkiin, mutta vietin kuitenkin koko tammikuun ja vielä helmikuun ensimmäisen viikonkin Oulun Toppilassa vaimojen hellässä huomassa juhlahumun keskellä. Nyt viisi viikkoa Helsingissä vietettyäni olen kuolemaisillani ikävään. Viime viikolla rakas pikkusiskoni ja rakas pikkuveljeni Oulusta vierailivat luonani, ja kun sunnuntaina saatoin heidät takaisin pohjoiseen matkaavalle junalle, oli hyvin lähellä, etten minäkin hypännyt junan kyytiin ja lähtenyt tapaamaan kaikkia kauniita ystäviäni edelliseen kotikaupunkiini. Hillitsin kuitenkin itseni, koska luulin, että minun olisi työskenneltävä tällä viikolla ahkerasti uudessa tyylikkäässä työpaikassani. Todellisuudessa esimieheni ovat hieman suuttuneita minulle, ja antoivat minulle tälle viikolle töitä vain kolmeksi päiväksi, joten olisin siis voinut mennä käymään Oulussa. HUOH, miehet.
Niin, mutta. Helsinki. Jo vain näiden viiden viikon aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua yhtä jos toista. Suurimpia kriisejä lienee ollut kalliin ja huippumodernin läppärini näppäimistön toimintaongelmat, jotka ovat johtaneet mm. o-näppäimen vakavaan vajaatoimintaan. Lisäksi rahani ovat olleet erittäin tiukalla, ja olen melko varma, että olisin muutama viikko sitten kuollut nälkään, ellei eräs kaunis vaaleatukkainen ystäväni Itä-Suomesta olisi ystävällisesti lahjoittanut minulle paria kymppiä ja elleivät rakkaat ex-vaimoni Yö ja Veera olisi tuoneet minulle ruokakassia, joka sisälsi kaikkea ensiluokkaisen ravitsevaa, kuten makaronia ja ketsuppia, joiden sekoitus onkin nykyään lempiruokaani! Olin hyvin kateellinen, sillä he kävivät juuri Berliinissä, joka siis on SAKSASSA, joka siis on maailman siistein valtio! Tällä hetkellä olen hyvin onnellinen, koska kaksi saksaa puhuvaa ystävääni ovat taas ottaneet monen kuukauden hiljaisuuden jälkeen yhteyttä. He tosin asuvat Itävallassa, mutta sehän nyt on melkein sama asia kuin Saksa.
Minusta tuntuu, että tämä päivitys uhkaa karata pelkäksi jaaritteluksi, joten voisin tähän loppuun vain tiivistää muutamia uuden elämäni hyvin oleellisia muutoksia verrattuna vanhaan elämään Toppilassa. En käytä enää juuri lainkaan alkoholia. Viiden viikon aikana Helsingissä olen nauttinut viisi (5) lasillista valkoviiniä sivistyneesti hienojen itsetehtyjen gourmet-aterioiden lisukkeena sekä neljä (4) tuoppia olutta ja neljä (4) tölkkiä lonkeroa. En ole ollut kertaakaan edes humalassa, mikä on mielestäni aivan huima edistysaskel. Toisaalta, se saattaa kyllä olla myös vakava taantuma. En ole osannut päättää. Tämän hullutuksen lisäksi olen parantanut tapojani muutenkin huimasti. Olen hoitanut asiani Kelan ja koulujen kanssa kuntoon, sain hankittua työpaikan, nukun lähestulkoon säännöllisesti ja siivoan usein. Kaikki tuntuu niin erilaiselta täällä etelän auringossa.
Kuulemisiin,
rakkain terveisin ex-vaimo Laura
P.S. Ai niin, sellainen pikkujuttu vielä, että olen kai menossa naimisiin kesällä. Ja muutan uuteen glamourkommuuniin muutamien harvojen ja valittujen ystävieni kanssa viettämään entistä upeampaa seurapiirielämää.
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
LÄRVI-LATEN LERVAUSTA, KIIMAISIA POROMIEHIÄ JA TISSIT
Terveiset Lapista! Tämä vaimo lomailee nyt viikon Levillä. Vaikka en ole mikään yksinelävä sinkku uranainen, olen erittäin läheisyyden kaipuunhakuinen ihminen. Muut ovatkin päivittäneet kuulumisiaan, kuka mistäkin päin glamourista maailmaa. Loma täällä glamourisessa ja ykkösluokkaisessa ympäristössä on viihdyttänyt minua syvästi. Ilmeisesti tämä on viihdyttänyt tämän kyseisen illan osalta muitakin, koska Lärvi-Late on pitänyt omaa showta yllä.
Minä, Vessu, Sampo ja Lärvi-Late olimme viettämässä laatuaikaa tänä iltana Sampon mökillä vodka-pullon kanssa. Kuuntelimme musiikkia, soitimme kännipuheluita, Sampo ja Lärvi-Late laskivat pulkkamäkeä ja joimme sivistyneesti erinnäisiä alkoholiasioita. Lärvi-Late varsinkin nautti suuresti vodkan ystävyydestä, sillä minun täytyi soittaa heti ensimmäisestä baarista Veeralle, jotta hän tulisi hakemaan meidät pois. Baariin saavuimme siis juosten (Lärvi-Late ryömien/liukuen) hiihtolatua pitkin. Lärvi-Late ei pysynyt pystyssä omilla jaloillaan. Panimo-pubissa työskentelevä Sampon ystäväkin oli sitä mieltä, että Lärvi-Late ei enää tilaa alkoholia, ja että hänen olisi parempi lähteä kotiin. Hän myös ystävällisesti auttoi meitä etsimään Lärvi-Laten lapasia ja passia, jotka löytyivät lopulta hänen omasta hihastaan. Nyt hän on örveltänyt ja lervaillut ananaksia ja muuta kaunista pidemmän aikaa. Minä, Matti, Anna, Veera ja Lärvi-Laten oma äiti olemme auttaneet häntä parhaamme mukaan ja Matin kanssa olemme ottaneet valokuvia ja videopätkiä. ”Lauri, onko nyt yö vai päivä?”, ”Yööö.” Todella keravalaista.
Kaikki päivämme eivät ole olleet tällaisia. Yleensä seuraamme vain banaanien liikkeitä. Annan ja Laurin mielestä banaanit kuuluvat jääkaappiin, mikä on aivan pöyristyttävän mieletön väite. Siksi minä ja Anna siirtelemme banaaneja koko ajan edestakaisin jääkaapin ja hedelmäkulhon välillä.
Saavuimme tänne sunnuntaina, ja olin vielä vähän kipeä joten en tehnyt juuri mitään erikoista. Maanantaina minä, Matti, Veera ja Anna olimme laskettelemassa. Paikoittain oli ihan kammottavia jonoja, koska ilma oli mahtava ja joillain on nyt ilmeisesti hiihtoloma. Viihdytin Veeraa hississä flirttailemassa kapula-miehille ja kertomalla Tuksu-juttuja. Jossain välissä eksyimme hirvittävään lumimyrskyyn ja olimme kuolla ja paleltua hengiltä ja se oli todella traumaattista enkä suosittele sitä henkilökohtaisesti kenenkään omalle kohdalle. Selvisimme kuitenkin ja vyöryimme jossain välissä eturinteenkin alas ja soitimme kyydin. Illalla minä, Anna ja Veera kävimme kylillä ajamassa pillu-rallia ja tyhjentämässä paikallisen pelikoneen.
Myöhemmin minä, Lauri ja Veera menimme glamouriseen paikalliseen yökerhoon, koska siellä oli PMMP:n keikka. Siellä oli myös joku muukin, porukka vaikutti hyvin keski-ikäiseltä meidän omista mielistämme. Keikka oli hyvä, ja minulle kolmas kerta kun olin eturivissä katsomassa kyseistä yhtyettä. Sieltä aitiopaikalta näki hyvin hameiden alle ja fiilis oli loistava. Veera sai kiljua Paula Vesalan mikkiin. Keikan jälkeen jatkoimme armotonta biletystä, ja ympärillämme tanssi ja meille lirkutteli paljon kiimaisia (poro?)miehiä. Tunnelma muuttui vähän samaksi kun esimerkiksi Oulun Onnelassa, mutta porukka ei ollut täällä alaikäistä.
Tänään päivällä ennen hiukan epäonnista vodka-reissua minä, Veera ja Anna kävimme hiihtämässä! Otimme avarat ja ennakkoluulottomat mielemme mukaan ja lähdimme. Ensimmäisen reeni kesti noin 20 minuuttia ja matkaa kertyi lähes kaksi (2) kilometriä! Tämän urhean urheilusuorituksen kunniaksi menimme kaakaolle Zero Pointiin. Kun olimme toipuneet, lähdimme tekemään toista reeniä, joka oli 4,2 kilometriä ja pääosin ylämäkeen! Olimme todella rohkeita ja sen kunniaksi katsoimme High School Musical 2 –leffan, kun pääsimme takaisin mökille. Olemme piilottaneet änärin, koska se on ääliömäinen peli ja aiheuttaa vain riitoja ja pahaa mieltä kaikille.
Tiia
Minä, Vessu, Sampo ja Lärvi-Late olimme viettämässä laatuaikaa tänä iltana Sampon mökillä vodka-pullon kanssa. Kuuntelimme musiikkia, soitimme kännipuheluita, Sampo ja Lärvi-Late laskivat pulkkamäkeä ja joimme sivistyneesti erinnäisiä alkoholiasioita. Lärvi-Late varsinkin nautti suuresti vodkan ystävyydestä, sillä minun täytyi soittaa heti ensimmäisestä baarista Veeralle, jotta hän tulisi hakemaan meidät pois. Baariin saavuimme siis juosten (Lärvi-Late ryömien/liukuen) hiihtolatua pitkin. Lärvi-Late ei pysynyt pystyssä omilla jaloillaan. Panimo-pubissa työskentelevä Sampon ystäväkin oli sitä mieltä, että Lärvi-Late ei enää tilaa alkoholia, ja että hänen olisi parempi lähteä kotiin. Hän myös ystävällisesti auttoi meitä etsimään Lärvi-Laten lapasia ja passia, jotka löytyivät lopulta hänen omasta hihastaan. Nyt hän on örveltänyt ja lervaillut ananaksia ja muuta kaunista pidemmän aikaa. Minä, Matti, Anna, Veera ja Lärvi-Laten oma äiti olemme auttaneet häntä parhaamme mukaan ja Matin kanssa olemme ottaneet valokuvia ja videopätkiä. ”Lauri, onko nyt yö vai päivä?”, ”Yööö.” Todella keravalaista.
Kaikki päivämme eivät ole olleet tällaisia. Yleensä seuraamme vain banaanien liikkeitä. Annan ja Laurin mielestä banaanit kuuluvat jääkaappiin, mikä on aivan pöyristyttävän mieletön väite. Siksi minä ja Anna siirtelemme banaaneja koko ajan edestakaisin jääkaapin ja hedelmäkulhon välillä.
Saavuimme tänne sunnuntaina, ja olin vielä vähän kipeä joten en tehnyt juuri mitään erikoista. Maanantaina minä, Matti, Veera ja Anna olimme laskettelemassa. Paikoittain oli ihan kammottavia jonoja, koska ilma oli mahtava ja joillain on nyt ilmeisesti hiihtoloma. Viihdytin Veeraa hississä flirttailemassa kapula-miehille ja kertomalla Tuksu-juttuja. Jossain välissä eksyimme hirvittävään lumimyrskyyn ja olimme kuolla ja paleltua hengiltä ja se oli todella traumaattista enkä suosittele sitä henkilökohtaisesti kenenkään omalle kohdalle. Selvisimme kuitenkin ja vyöryimme jossain välissä eturinteenkin alas ja soitimme kyydin. Illalla minä, Anna ja Veera kävimme kylillä ajamassa pillu-rallia ja tyhjentämässä paikallisen pelikoneen.
Myöhemmin minä, Lauri ja Veera menimme glamouriseen paikalliseen yökerhoon, koska siellä oli PMMP:n keikka. Siellä oli myös joku muukin, porukka vaikutti hyvin keski-ikäiseltä meidän omista mielistämme. Keikka oli hyvä, ja minulle kolmas kerta kun olin eturivissä katsomassa kyseistä yhtyettä. Sieltä aitiopaikalta näki hyvin hameiden alle ja fiilis oli loistava. Veera sai kiljua Paula Vesalan mikkiin. Keikan jälkeen jatkoimme armotonta biletystä, ja ympärillämme tanssi ja meille lirkutteli paljon kiimaisia (poro?)miehiä. Tunnelma muuttui vähän samaksi kun esimerkiksi Oulun Onnelassa, mutta porukka ei ollut täällä alaikäistä.
Tänään päivällä ennen hiukan epäonnista vodka-reissua minä, Veera ja Anna kävimme hiihtämässä! Otimme avarat ja ennakkoluulottomat mielemme mukaan ja lähdimme. Ensimmäisen reeni kesti noin 20 minuuttia ja matkaa kertyi lähes kaksi (2) kilometriä! Tämän urhean urheilusuorituksen kunniaksi menimme kaakaolle Zero Pointiin. Kun olimme toipuneet, lähdimme tekemään toista reeniä, joka oli 4,2 kilometriä ja pääosin ylämäkeen! Olimme todella rohkeita ja sen kunniaksi katsoimme High School Musical 2 –leffan, kun pääsimme takaisin mökille. Olemme piilottaneet änärin, koska se on ääliömäinen peli ja aiheuttaa vain riitoja ja pahaa mieltä kaikille.
Tiia
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Glamourmatkailaiset Berliinissä, mukana menossa tissit
Terveisiä upeasta Berliinistä! Täällä olemme vihdoin lomailleet jo muutaman päivän, vaikka perille pääsy olikin hieman vaikeaa. Oulun päässä minä, Yö, pääsin juna-asemalle helposti, sillä huristelin sinne yksin tilataksilla eli limusiinilla. Fiksu vaimoni Veera taas päätti ajatella ympäristöä, ja valitsi bussin.
Helsingissä taas oli ongelmia. Upea ystävämme Pirianna, jonka luona olimme kyläilleet, piirsi meille kartan, jonka avulla löytäisimme lentoasemalle. Otimme ensin junan Vantaankoskelle, ja se tulikin ajallaan. Junamatkan jälkeen luin karttaa, ja ohjastin meidät bussipysäkille. Mutta kappas vain, odottamaamme bussia ei näkynyt kolmen vartin jälkeenkään. Eikä sitä toistakaan bussia, jonka piti aikataulujen mukaan mennä lentokentälle. Olimme pöyristyneitä, ja astuimme lopulta randomiin bussiin, jonka piti ajaa lentokentän suuntaan.
Valitettavasti bussikuskimme ei puhunut kovin hyvin suomea. Hän kuitenkin ohjasti meidät pois oikealla pysäkillä. Olimme nyt melko lähellä lentokenttää, mutta soitimme taksin loppumatkaksi. Taksikeskuksen muija oli vitun nuiva minulle puhelimessa, mutta taksinkuljettaja oli oikein herttainen. Hän kertoi meille Andorran matkoistaan.
Veera tässä nyt, moi. Yön käsien pitää levätä. Kirjoitamme tätä blogia aivan jäätävässä kiireessä, sillä olemme ostaneet hostellista vain tunnin nettiaikaa, ja sitä pitää käyttää muuhunkin. Kaiken huipuksi saksalaisessa vitun näppiksessä z on siinä missä normaalisti y. Tosi ärszttävää, sillä matkustan Yön eli Zön kanssa.
Pääsimme sitten lentokentältä ihan onnellisesti perille suoraan Berliiniin. Mitään välilaskua esim. Wieniin ei siis tällä kertaa tullut vastaan. Muutenkin kaikki meni hzvin, ja vastaan kentällä meitä tuli glamourinen ystävämme Sonja, joka kiikutti meidät julkisilla hostelliimme Friedrichshainiin (glamourinen, graffitinen ja kuulemma myös trendikäs ja cool kaupunginosa Itä-Berliinissä, ei älyttömän kaukana Alexanderplatzista). Sonja mzös kertoi kaikkea kivaa Berliinistä, jonka lähellä on ollut au pairina jo monta kuukautta.
Olemme täällä kokeneet mm. helvetisti shoppailua (esim. valtavia pömpelikauppakeskuksia, keskustojen kauppoja ja random maailman siistein indie-t-paita-kauppa). Olemme näissä kaupoissa nähneet todella glamourisia vaatteita, joita Tuksukin varmasti arvostaisi.
Veeran kädet väsyivät, Yö jatkaa jihuu. Kävimme mzös keskitzsleirillä. Se oli vitun kauheaa. Masennuin jo sinne mennessä, sillä zmpärillä oli masentavia peltoja ja metsiä, jotka näzttivät aivan samalta kuin blairwitch projectissa. Keskitzsleirillä katselimme monta näzttelzä. Ne vetivät aika hiljaiseksi. Takaisin tullessa junassa minua eivät piristäneet edes 15-vuotiaat brittiläiset goottiernut, jotka keskustelivat lukuisista parisuhteistaan.
Hostellille päästzämme aloimme piristzä hieman nautittuamme olutta. Sitä ennen olimme zrittäneet piristää itseämme intialaisella ruualla, joka oli kzllä hzvin jees. Olut oli tosi hzvää. Sen etiketissä oli fransiskaanimunkin kuva, mutta veera luuli sitä karhuksi. Hän on niin hzvä ajattelemaan abstraktisti.
Täällä matkaillessamme olen muutenkin tullut siihen tulokseen, että veera on hzvin älzkäs. Aluksi muistutinkin häntä siitä usein. Itse veera sanoi minua monesti idiootiksi. Hzvin mieltä zlentävää. Täztzz kuitenkin huomauttaa, että veeralla on välillä pieniä ongelmia käztännön asioissa, kuten kartan lukeminen, hostellihuoneen avainkorttien ja sämpzlöiden säilzttäminen. Lisäksi veera unohti tänään kassillisen suklaata pukukoppiin. Itse en koskaan pzstzisi moiseen. Kirjoittaa Zö ja alkaa vetää suklaata. Huoh. Pääosin zö on kuitenkin tosi mieltä zlentäävää matkaseuraa, joka ei jatkuvasti muistuta Asperger-neroudestani. Osasin tänään sitä paitsi lukea karttaa oikein tosi monta korttelia (tämä ei päättznzt siihen, että esim. kävelimme jokeen tai ulos kaupungista, vaan oikeas s-bahnasema LÖYTYI) ja muutenkin olen ollut vitun pätevä esim. metrossa zms elämässä.
Nyt meidän pitää lopettaa, koska nettiaikaa on jäljellä enää n 20 min ja pitää vielä selvittää esim homomuseon aukioloja, ehkä bailausasioita zms. Toistaiseksi parhaat bileet meillä on ollut glamourisessa pimkie-kaupassa (kirjotin eka museo, tä), jossa tuli jäätäviä onnela-biisejä samalla kun olimme zhdessä pukukopissa ja väszneitä.
Paljon pusuja ja haleja kaikille Suomeen, kaunistautukaa ja bilettäkää, toivovat
zö ja veera
Helsingissä taas oli ongelmia. Upea ystävämme Pirianna, jonka luona olimme kyläilleet, piirsi meille kartan, jonka avulla löytäisimme lentoasemalle. Otimme ensin junan Vantaankoskelle, ja se tulikin ajallaan. Junamatkan jälkeen luin karttaa, ja ohjastin meidät bussipysäkille. Mutta kappas vain, odottamaamme bussia ei näkynyt kolmen vartin jälkeenkään. Eikä sitä toistakaan bussia, jonka piti aikataulujen mukaan mennä lentokentälle. Olimme pöyristyneitä, ja astuimme lopulta randomiin bussiin, jonka piti ajaa lentokentän suuntaan.
Valitettavasti bussikuskimme ei puhunut kovin hyvin suomea. Hän kuitenkin ohjasti meidät pois oikealla pysäkillä. Olimme nyt melko lähellä lentokenttää, mutta soitimme taksin loppumatkaksi. Taksikeskuksen muija oli vitun nuiva minulle puhelimessa, mutta taksinkuljettaja oli oikein herttainen. Hän kertoi meille Andorran matkoistaan.
Veera tässä nyt, moi. Yön käsien pitää levätä. Kirjoitamme tätä blogia aivan jäätävässä kiireessä, sillä olemme ostaneet hostellista vain tunnin nettiaikaa, ja sitä pitää käyttää muuhunkin. Kaiken huipuksi saksalaisessa vitun näppiksessä z on siinä missä normaalisti y. Tosi ärszttävää, sillä matkustan Yön eli Zön kanssa.
Pääsimme sitten lentokentältä ihan onnellisesti perille suoraan Berliiniin. Mitään välilaskua esim. Wieniin ei siis tällä kertaa tullut vastaan. Muutenkin kaikki meni hzvin, ja vastaan kentällä meitä tuli glamourinen ystävämme Sonja, joka kiikutti meidät julkisilla hostelliimme Friedrichshainiin (glamourinen, graffitinen ja kuulemma myös trendikäs ja cool kaupunginosa Itä-Berliinissä, ei älyttömän kaukana Alexanderplatzista). Sonja mzös kertoi kaikkea kivaa Berliinistä, jonka lähellä on ollut au pairina jo monta kuukautta.
Olemme täällä kokeneet mm. helvetisti shoppailua (esim. valtavia pömpelikauppakeskuksia, keskustojen kauppoja ja random maailman siistein indie-t-paita-kauppa). Olemme näissä kaupoissa nähneet todella glamourisia vaatteita, joita Tuksukin varmasti arvostaisi.
Veeran kädet väsyivät, Yö jatkaa jihuu. Kävimme mzös keskitzsleirillä. Se oli vitun kauheaa. Masennuin jo sinne mennessä, sillä zmpärillä oli masentavia peltoja ja metsiä, jotka näzttivät aivan samalta kuin blairwitch projectissa. Keskitzsleirillä katselimme monta näzttelzä. Ne vetivät aika hiljaiseksi. Takaisin tullessa junassa minua eivät piristäneet edes 15-vuotiaat brittiläiset goottiernut, jotka keskustelivat lukuisista parisuhteistaan.
Hostellille päästzämme aloimme piristzä hieman nautittuamme olutta. Sitä ennen olimme zrittäneet piristää itseämme intialaisella ruualla, joka oli kzllä hzvin jees. Olut oli tosi hzvää. Sen etiketissä oli fransiskaanimunkin kuva, mutta veera luuli sitä karhuksi. Hän on niin hzvä ajattelemaan abstraktisti.
Täällä matkaillessamme olen muutenkin tullut siihen tulokseen, että veera on hzvin älzkäs. Aluksi muistutinkin häntä siitä usein. Itse veera sanoi minua monesti idiootiksi. Hzvin mieltä zlentävää. Täztzz kuitenkin huomauttaa, että veeralla on välillä pieniä ongelmia käztännön asioissa, kuten kartan lukeminen, hostellihuoneen avainkorttien ja sämpzlöiden säilzttäminen. Lisäksi veera unohti tänään kassillisen suklaata pukukoppiin. Itse en koskaan pzstzisi moiseen. Kirjoittaa Zö ja alkaa vetää suklaata. Huoh. Pääosin zö on kuitenkin tosi mieltä zlentäävää matkaseuraa, joka ei jatkuvasti muistuta Asperger-neroudestani. Osasin tänään sitä paitsi lukea karttaa oikein tosi monta korttelia (tämä ei päättznzt siihen, että esim. kävelimme jokeen tai ulos kaupungista, vaan oikeas s-bahnasema LÖYTYI) ja muutenkin olen ollut vitun pätevä esim. metrossa zms elämässä.
Nyt meidän pitää lopettaa, koska nettiaikaa on jäljellä enää n 20 min ja pitää vielä selvittää esim homomuseon aukioloja, ehkä bailausasioita zms. Toistaiseksi parhaat bileet meillä on ollut glamourisessa pimkie-kaupassa (kirjotin eka museo, tä), jossa tuli jäätäviä onnela-biisejä samalla kun olimme zhdessä pukukopissa ja väszneitä.
Paljon pusuja ja haleja kaikille Suomeen, kaunistautukaa ja bilettäkää, toivovat
zö ja veera
KELA VAINOAA EDELLEEN! (tissit on kivoja.)
Nyt olen taas saanut lukuisia kirjeitä Kelalta joista suurin osa on jälleen ollut Kelan omaa keravalaista käytöstä! Minua harmittaa, etteivät he/hän/se/ne voi älytä, että kyllä minäkin asun jossain ja maksan siitä ilosta jopa vuokraa! En siis ole vielä ole saanut tältä kuulta asumislisiäni, koska Kelan mielestä oma vuokrasopimukseni päättyi 28.2., älkää kysykö miksi. Onneksi vaimoni eivät ole tulkinneet samoin, joten saan vielä pitää kattoa pääni päällä Koskelantien vaatimattomassa kattohuoneistossamme. Olen monesti Torikatua kävellessäni miettinyt, että sitten, kun omasta vuokrasopimuksestani aika jättää, laitan ikkunaan samanlaisen oranssin "VUOKRASOPIMUS PÄÄTTYY!!" -kyltin kuin mikä siinä Fratellin viereisessä kaupassa on. Se on mielestäni hienostuneen glamourinen neonvärineen! Itse tosin saatan toteuttaa suunnitelmani pinkillä taustalla, sillä haluan tuoda myös naisellista puoltani esille.
Koska Suomessa ei ole ollut pitkääääääään aikaan kunnon tekstiviestikohua (katsoin muuten äskön Popkult-ohjelmaa, jossa oli kohu aiheena, ja jota juontaa ihanuuksien ihanuus Silvia Modig, johon saatan olla, tai saatan olla olematta, syvästi julkkisihastunut!), ajattelin nyt aloittaa tällaisen julkaisusarjan, jossa julkaisen täysin ilman lupaa vaimoiltani saamiani tekstiviestejä! Tai ainakin nyt julkaisen muutaman. Samalla kerron hieman viestien taustoja, jottei niitä voisi väärinkäyttää, se olisi ihan järkyttävää ja tosi keravalaista!
Ensimmäinen viesti, se on rakkaalta Veera-vaimoltani:
"Mä en kyllä voi olla platonisesti rakastamatta sua näiden viestien jälkeen... Koita toipua krapulasta joskus. Norja muuten voitti, suomi hävis."
Tämän viestin siis sain 17.5.2009, koska olin Euroviisuhuumassani RUNOILLUT tulevalle vaimolleni tekstiviestein Becksusta! Kyllä, olen käynyt homobaarissa - vieläpä Euroviisuiltana! Lisäksi huomatkaa, että rakas suomen kielen opiskelijamme on kirjoittanut rakkaan isänmaamme nimen pienellä! Jos ei tästä synny lööppejä, niin ei mistään!
Seuraavan sain Lauralta lokakuun lopulla, mutta sitä voineen soveltaa mihin iltaan tahansa:
"Voi vitu ONNELA ! Vittuun sieltä !!!! Heti !"
Ei kommentoitavaa.
Lisäksi haluan vielä julkaista yhden säästämäni tekstiviestin, joka ei tosin ole vaimoltani, vaan vaimoni ex-vaimolta eli rakkaalta isosiskoltani, koska se käryää niin penteleesti!
"Liota herneitä yön yli. Keitä niitä pari tuntia. Kato ettei oo liikaa vettä. Tulee vetistä jos on."
Unohdin muuten mennä Siwwaan ostaan herneitä. Voi kakka.
Kyllä, tiedän, tämä oli täysin moraalitonta ja epäinhimillistä, mutta mielestäni Suomen kansalla on oikeus tietää, mistä minunkin puhelimessani keskustellaan silloin, kun aiheena eivät ole tissit tai puutarhanhoito! Nii kerta. Lisää ehkä ensi kerralla, minulla on vielä muutama mehukas viesti tallessa! (Avainsanoja yms.: "Kuppa", "raamatusta", "Paljon homoja!", "en tuu yöksi kotia", "Tykkään silti enemmän tuherosta.")
Tuherosta tuli mieleen, että käytän taas sitä v-sanaa liikaa arkipuheessani. Se on erittäin ruma ja keravalainen tapa, joten pyrin pääsemään siitä eroon. Tällä kertaa en ehkä korvaa sitä tuherolla, koska viimeksi vaimoista kuului kovaa protestia! Käytän ehkä römpsää, en tiedä. Olen muuten Tuksun kanssa yhtä mieltä siitä, että tässä maassa on huomattavasti paremman näköisiä naisia, kuin miehiä! Ja vaikka hän ei olekaan mikään yksinelävä sinkku uranainen, toisin kuin minä, joka samaistun kovasti Helle Kannilaan (voi teitä kirjastoalan ulkopuolisia henkilöitä, jotka juuri ette tunnistaneet nimeä, hän on jumalatar, tietäkääkin se!), huomaan itsekin välillä itsessäni läheisyyden kaipuunhakuisuutta! Se johtuu varmaan tästä keväästä ja koska sain tänään oman ikkunani jopa auki? Eka kerta on aina eka kerta.
Pinja
Koska Suomessa ei ole ollut pitkääääääään aikaan kunnon tekstiviestikohua (katsoin muuten äskön Popkult-ohjelmaa, jossa oli kohu aiheena, ja jota juontaa ihanuuksien ihanuus Silvia Modig, johon saatan olla, tai saatan olla olematta, syvästi julkkisihastunut!), ajattelin nyt aloittaa tällaisen julkaisusarjan, jossa julkaisen täysin ilman lupaa vaimoiltani saamiani tekstiviestejä! Tai ainakin nyt julkaisen muutaman. Samalla kerron hieman viestien taustoja, jottei niitä voisi väärinkäyttää, se olisi ihan järkyttävää ja tosi keravalaista!
Ensimmäinen viesti, se on rakkaalta Veera-vaimoltani:
"Mä en kyllä voi olla platonisesti rakastamatta sua näiden viestien jälkeen... Koita toipua krapulasta joskus. Norja muuten voitti, suomi hävis."
Tämän viestin siis sain 17.5.2009, koska olin Euroviisuhuumassani RUNOILLUT tulevalle vaimolleni tekstiviestein Becksusta! Kyllä, olen käynyt homobaarissa - vieläpä Euroviisuiltana! Lisäksi huomatkaa, että rakas suomen kielen opiskelijamme on kirjoittanut rakkaan isänmaamme nimen pienellä! Jos ei tästä synny lööppejä, niin ei mistään!
Seuraavan sain Lauralta lokakuun lopulla, mutta sitä voineen soveltaa mihin iltaan tahansa:
"Voi vitu ONNELA ! Vittuun sieltä !!!! Heti !"
Ei kommentoitavaa.
Lisäksi haluan vielä julkaista yhden säästämäni tekstiviestin, joka ei tosin ole vaimoltani, vaan vaimoni ex-vaimolta eli rakkaalta isosiskoltani, koska se käryää niin penteleesti!
"Liota herneitä yön yli. Keitä niitä pari tuntia. Kato ettei oo liikaa vettä. Tulee vetistä jos on."
Unohdin muuten mennä Siwwaan ostaan herneitä. Voi kakka.
Kyllä, tiedän, tämä oli täysin moraalitonta ja epäinhimillistä, mutta mielestäni Suomen kansalla on oikeus tietää, mistä minunkin puhelimessani keskustellaan silloin, kun aiheena eivät ole tissit tai puutarhanhoito! Nii kerta. Lisää ehkä ensi kerralla, minulla on vielä muutama mehukas viesti tallessa! (Avainsanoja yms.: "Kuppa", "raamatusta", "Paljon homoja!", "en tuu yöksi kotia", "Tykkään silti enemmän tuherosta.")
Tuherosta tuli mieleen, että käytän taas sitä v-sanaa liikaa arkipuheessani. Se on erittäin ruma ja keravalainen tapa, joten pyrin pääsemään siitä eroon. Tällä kertaa en ehkä korvaa sitä tuherolla, koska viimeksi vaimoista kuului kovaa protestia! Käytän ehkä römpsää, en tiedä. Olen muuten Tuksun kanssa yhtä mieltä siitä, että tässä maassa on huomattavasti paremman näköisiä naisia, kuin miehiä! Ja vaikka hän ei olekaan mikään yksinelävä sinkku uranainen, toisin kuin minä, joka samaistun kovasti Helle Kannilaan (voi teitä kirjastoalan ulkopuolisia henkilöitä, jotka juuri ette tunnistaneet nimeä, hän on jumalatar, tietäkääkin se!), huomaan itsekin välillä itsessäni läheisyyden kaipuunhakuisuutta! Se johtuu varmaan tästä keväästä ja koska sain tänään oman ikkunani jopa auki? Eka kerta on aina eka kerta.
Pinja
torstai 4. maaliskuuta 2010
MUNANMAALAUSTA, STREPTOKOKKEJA JA TISSIT
Hei rakkaat innokkaat lukijamme! Glamour-elämäni on tällä hetkellä hyvin perseestä. Olen harkinnut illan aikana monta kertaa muun muassa hyppyä mummon omiin pöksyihin, päiväkännien vetoa (tai juontia), epämääräistä rappukäytävässä juoksemista kiljuen ilman omia vaatteita ja aggressiivista netti-Carcassonnen pelaamista 48 tuntia putkeen. Mielessä on myös käynyt vuolla ranteita Antti Tuiskun levyllä (jonka glamour-vaimoni Pinja lainasi tänään kirjastosta), syödä Pinjan kaikki karkit ja mennä rakentamaan lumiukkoja esimerkiksi naapurin vierasparkkipaikalle.
Aamupäivä sujui ihan hyvin. Nukuin puolille päivin uneksien kesästä, metsästä ja autolla ajamisesta ilman loskapaskaa, kunnes olin nukkunut niin monta tuntia että yksinkertaisesti heräsin ei-mihinkään. Samalla omaksi ilokseni huomasin, että oma pääni ei ollut täynnä omaa räkääni, eli olin hyvin terveen oloinen. Tai ainakin sillä tavalla terve kun voin olla kun en ole kipeä. Tästä riemastuneena menin heti pelaamaan muutaman voitokkaan erän netti-Carcassonnea. Iltapäivällä maalasin munia hienoiksi, koska aion osallistua glamouriseen munanmaalauskilpailuun!
Kerrottakoon vielä vähän viime päivien tapahtumista. Kävin viikko sitten Tuiran arvauskeskuksessa, koska minulla oli ollut jonkin aikaa järkyttävän paska olo, ja epäilin että sairastan taas jotain raskaudenaikaista seksitautia. Minut lähetettiin verikokeeseen ja nieluviljelyyn. Vitsikäs lääkäri oli onnellinen, koska en pelännyt neuloja ja osasin puhua suu auki kurkku kipeänä kun hän on tunkenut jotain pitkää ja inhottavaa suuhuni. Tulokset tulivat maanantaina, ja minulle soitettiin että ei näy streptokokkeja eikä mitään muutakaan. Tästä onnellisena tunsin hetkessä parantuvani, kunnes tiistaina tulokset yhtäkkiä muuttuivat, ja minulla todettiin streptokokki G. Nyt aion kuitenkin olla täysin terve ja aloittaa urheilun uudestaan.
Tiia
Aamupäivä sujui ihan hyvin. Nukuin puolille päivin uneksien kesästä, metsästä ja autolla ajamisesta ilman loskapaskaa, kunnes olin nukkunut niin monta tuntia että yksinkertaisesti heräsin ei-mihinkään. Samalla omaksi ilokseni huomasin, että oma pääni ei ollut täynnä omaa räkääni, eli olin hyvin terveen oloinen. Tai ainakin sillä tavalla terve kun voin olla kun en ole kipeä. Tästä riemastuneena menin heti pelaamaan muutaman voitokkaan erän netti-Carcassonnea. Iltapäivällä maalasin munia hienoiksi, koska aion osallistua glamouriseen munanmaalauskilpailuun!
Kerrottakoon vielä vähän viime päivien tapahtumista. Kävin viikko sitten Tuiran arvauskeskuksessa, koska minulla oli ollut jonkin aikaa järkyttävän paska olo, ja epäilin että sairastan taas jotain raskaudenaikaista seksitautia. Minut lähetettiin verikokeeseen ja nieluviljelyyn. Vitsikäs lääkäri oli onnellinen, koska en pelännyt neuloja ja osasin puhua suu auki kurkku kipeänä kun hän on tunkenut jotain pitkää ja inhottavaa suuhuni. Tulokset tulivat maanantaina, ja minulle soitettiin että ei näy streptokokkeja eikä mitään muutakaan. Tästä onnellisena tunsin hetkessä parantuvani, kunnes tiistaina tulokset yhtäkkiä muuttuivat, ja minulla todettiin streptokokki G. Nyt aion kuitenkin olla täysin terve ja aloittaa urheilun uudestaan.
Tiia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)