Glamourmatkailaiset Berliinissä, mukana menossa tissit

Terveisiä upeasta Berliinistä! Täällä olemme vihdoin lomailleet jo muutaman päivän, vaikka perille pääsy olikin hieman vaikeaa. Oulun päässä minä, Yö, pääsin juna-asemalle helposti, sillä huristelin sinne yksin tilataksilla eli limusiinilla. Fiksu vaimoni Veera taas päätti ajatella ympäristöä, ja valitsi bussin.

Helsingissä taas oli ongelmia. Upea ystävämme Pirianna, jonka luona olimme kyläilleet, piirsi meille kartan, jonka avulla löytäisimme lentoasemalle. Otimme ensin junan Vantaankoskelle, ja se tulikin ajallaan. Junamatkan jälkeen luin karttaa, ja ohjastin meidät bussipysäkille. Mutta kappas vain, odottamaamme bussia ei näkynyt kolmen vartin jälkeenkään. Eikä sitä toistakaan bussia, jonka piti aikataulujen mukaan mennä lentokentälle. Olimme pöyristyneitä, ja astuimme lopulta randomiin bussiin, jonka piti ajaa lentokentän suuntaan.

Valitettavasti bussikuskimme ei puhunut kovin hyvin suomea. Hän kuitenkin ohjasti meidät pois oikealla pysäkillä. Olimme nyt melko lähellä lentokenttää, mutta soitimme taksin loppumatkaksi. Taksikeskuksen muija oli vitun nuiva minulle puhelimessa, mutta taksinkuljettaja oli oikein herttainen. Hän kertoi meille Andorran matkoistaan.

Veera tässä nyt, moi. Yön käsien pitää levätä. Kirjoitamme tätä blogia aivan jäätävässä kiireessä, sillä olemme ostaneet hostellista vain tunnin nettiaikaa, ja sitä pitää käyttää muuhunkin. Kaiken huipuksi saksalaisessa vitun näppiksessä z on siinä missä normaalisti y. Tosi ärszttävää, sillä matkustan Yön eli Zön kanssa.

Pääsimme sitten lentokentältä ihan onnellisesti perille suoraan Berliiniin. Mitään välilaskua esim. Wieniin ei siis tällä kertaa tullut vastaan. Muutenkin kaikki meni hzvin, ja vastaan kentällä meitä tuli glamourinen ystävämme Sonja, joka kiikutti meidät julkisilla hostelliimme Friedrichshainiin (glamourinen, graffitinen ja kuulemma myös trendikäs ja cool kaupunginosa Itä-Berliinissä, ei älyttömän kaukana Alexanderplatzista). Sonja mzös kertoi kaikkea kivaa Berliinistä, jonka lähellä on ollut au pairina jo monta kuukautta.

Olemme täällä kokeneet mm. helvetisti shoppailua (esim. valtavia pömpelikauppakeskuksia, keskustojen kauppoja ja random maailman siistein indie-t-paita-kauppa). Olemme näissä kaupoissa nähneet todella glamourisia vaatteita, joita Tuksukin varmasti arvostaisi.

Veeran kädet väsyivät, Yö jatkaa jihuu. Kävimme mzös keskitzsleirillä. Se oli vitun kauheaa. Masennuin jo sinne mennessä, sillä zmpärillä oli masentavia peltoja ja metsiä, jotka näzttivät aivan samalta kuin blairwitch projectissa. Keskitzsleirillä katselimme monta näzttelzä. Ne vetivät aika hiljaiseksi. Takaisin tullessa junassa minua eivät piristäneet edes 15-vuotiaat brittiläiset goottiernut, jotka keskustelivat lukuisista parisuhteistaan.

Hostellille päästzämme aloimme piristzä hieman nautittuamme olutta. Sitä ennen olimme zrittäneet piristää itseämme intialaisella ruualla, joka oli kzllä hzvin jees. Olut oli tosi hzvää. Sen etiketissä oli fransiskaanimunkin kuva, mutta veera luuli sitä karhuksi. Hän on niin hzvä ajattelemaan abstraktisti.

Täällä matkaillessamme olen muutenkin tullut siihen tulokseen, että veera on hzvin älzkäs. Aluksi muistutinkin häntä siitä usein. Itse veera sanoi minua monesti idiootiksi. Hzvin mieltä zlentävää. Täztzz kuitenkin huomauttaa, että veeralla on välillä pieniä ongelmia käztännön asioissa, kuten kartan lukeminen, hostellihuoneen avainkorttien ja sämpzlöiden säilzttäminen. Lisäksi veera unohti tänään kassillisen suklaata pukukoppiin. Itse en koskaan pzstzisi moiseen. Kirjoittaa Zö ja alkaa vetää suklaata. Huoh. Pääosin zö on kuitenkin tosi mieltä zlentäävää matkaseuraa, joka ei jatkuvasti muistuta Asperger-neroudestani. Osasin tänään sitä paitsi lukea karttaa oikein tosi monta korttelia (tämä ei päättznzt siihen, että esim. kävelimme jokeen tai ulos kaupungista, vaan oikeas s-bahnasema LÖYTYI) ja muutenkin olen ollut vitun pätevä esim. metrossa zms elämässä.

Nyt meidän pitää lopettaa, koska nettiaikaa on jäljellä enää n 20 min ja pitää vielä selvittää esim homomuseon aukioloja, ehkä bailausasioita zms. Toistaiseksi parhaat bileet meillä on ollut glamourisessa pimkie-kaupassa (kirjotin eka museo, tä), jossa tuli jäätäviä onnela-biisejä samalla kun olimme zhdessä pukukopissa ja väszneitä.


Paljon pusuja ja haleja kaikille Suomeen, kaunistautukaa ja bilettäkää, toivovat
zö ja veera

KOHUVAIMOT BILETTIVÄT ILMAN HOUSUJA! TISSIT

Hei taas kaikki! Paljon halauksia ja suudelmia! Tulin tosiaan Helsinkiin vaimoni Tiian kanssa samalla puoli-ilmaisella yöjunalla. Ensimmäinen päivä sujui hyvin glamouristi yhden tunnin yöunien voimin ja töitä tehden. Deadlinet tunkivat päälle, pomoa oli vaikeasti tavoiteltava, yritimme turhaan päästä langattomaan nettiin Kampissa, kaiken huipuksi jouduin lukemaan glamouriselle haastateltavalleni Reetalle artikkelin ääneen puhelimessa Pasilan aseman lipunmyynnissä paikallisten kyyläpappojen tuijottaessa. Lopulta koneesta loppui akku, muistitikkua ei ollut, hermoni romahtivat ja se oli aivan kamalaa! Onneksi Tiia oli hyvin kärsivällinen ja rauhoittava. En myöskään lopulta saanut potkuja vaan päivän lisäaikaa. No, se työasioista, mutta pakko myöntää, että joinain hetkinä tuntuisi glamourimmalta myydä esimerkiksi Jumalan luomaa omaa vartaloa kuin omia aivoja.

Kamppiin tuli myös ihana ystävämme Jani, joka vei meidät kahville hienoon paikkaan, josta sai esim. KOFEIINIA!! Tämä teki minut hyvin onnelliseksi, sillä pidän kahvista varsin paljon, vaikkakaan en ole siihen koukussa. Etsimme ostoskeskuksesta epäjoululahjoja ja löysimmekin jotain. Viiden maissa lähdin mummolaan, tapasin hienoja sukulaisiani ja en oikein muista, mitä tein, koska olin vähän väsynyt. Sammuin puoli yhdeksän maissa, mikä varmaan huvitti myöhempään valvoneita serkkujani (4 kpl, syntyneet v. 1999-2005).

Eilisaamuna heräsin, tein työt loppuun ja lähdin Helsinkiin k LO 13,00 maissa. Tapasin jälleen Kampissa Tiian (blondi), Piriannan (tummat hiukset) ja rovaniemeläisen, Ilmajoella asuvan ja Helsingissä työssäoppivan ystävämme Hannan (myös tummat hiukset). Naiset nauroivat minulle ja esittivät nuivia, vaikka olin vain noin neljä tuntia myöhemmin liikkeellä kuin he. Puhuimme Laura-vaimolta saamastamme puhelusta, joka käsitteli isännöitsijältä tullutta kirjettä. Päätimme valittaa siitä, koska olemme viime aikoina koittaneet huomioida naapurit paremmin. Kirjeessä ei myöskään eritelty tarkemmin, milloin meiltä on valitettu kuuluneen meteliä. Olemme siis saattaneet saada niskoillemme naapureidenkin bileitä! Tämä ei jää tähän.

Eilen tutustuimme Helsingin yöhön Tiian, Piriannan ja oululaissynt. ystävämme Ollin (vähän vaaleahkoja hiuksia) kanssa. Minulle ja Tiialle kyseessä oli eka kerta! Olimme etukäteen hyvin jännittyneitä, mutta rentouduimme Pirin ihanassa asunnossa parhaamme mukaan. Riisuimme housut, joimme viiniä ja söimme sitruunan. Ai niin, saatoimme myös kumota pari shottia Piriannan tequilaa. Matkalla Ollin luo Etelä-Haagaan menevään bussiin Tiia naureskeli tequilan kihonneen omaan päähän, ja viisi minuuttia myöhemmin koin itse saman ilmiön.

Ollin luona istuimme nojatuoleissa ja tyhjensimme miehen glamourista baarikaappia (hänen omasta pyynnöstään). Keskustelimme esim. geriatriasta (Olli ja Piri) ja Oulun murteen ja pääkaupunkiseutulaisen aluepuhekielen eroista. Olli mm. kysyi, haluuttekste juoda bissee. Vastasin, että mää voin juua kalijaa. Olli sanoi myös, että "mää tekkiin duunii", mille repeilimme hienosti. Kielitieteily kännissä on hienoa. Matkalla Ollille Pirianna myös kertoi synnytyksistä, esim. että en luultavasti halua epiduraalipuudutusta. Muistiinpanoja bussista:

Tiia: Tequila nousi kyllä omaan päähän.
Piri: Synnyttäminen on positiivista kipua. Epiduraali yleensä pahentaa repeämisiä.
(Tiian käsialalla:) Veera harrastaa liikuntaa, minä en synnytä, olemme menossa Olli Haapalalle, Piri osaa synnyttää.

Tyylikästä!

Ollilta siirryimme Helsingin keskustaan ja baariin, glamouriselta nimeltään Ale Pub. Matkalla joimme bissee/kalijaa, minä ja Piri hurjan korkean lumivuoren päällä. Jonossa Olli kertoi, että sinne ei kuulemma mielellään päästetä mustaihoisia, koska joku somali oli joskus oksentanut siellä sohvalle (vähän hiuksia, haisee). Mielestäni tällä logiikalla Oulussa ei kyllä pitäisi päästää valkoisia miehiä yökerhoihin. Menimme silti sisälle, koska paikassa oli kuulemma halpaa ja Ollin mukaan hänen glamourisia ystäviään oli paikalla.

Ollin glamouriset ystävät olivat inttijätkiä nimeltä Niklas ja Petteri. Tanssimme välillä neljästään, välillä kuudestaan ja välillä muissa epämääräisissä muodostelmissa. Minä, Piri ja Tiia pelastimme toisiamme vuorotellen miehiltä ja osoitimme muutenkin keskinäistä rakkautta (kaunista, erivärisiä hiuksia sekaisin). Kuten Johanna Tukiainen kirjoittaa, Helsingissä kyllä todella arvostetaan pohjoisia blondeja! Edes blondius ja isot tissit eivät olleet illan edetessä välttämättömiä, kun etelän miehet juopuivat, vaan syntymäpaikka riitti. Okei, ei ihan kaikille (jätkä: "Mis sä asut?", Tiia: "Mää asun Oulussa", jätkä: "Öö, mä asun Eirassa", jätkä lähtee vetämään).

Kuulimme kohteliaisuuksia mm. omista hiuksista, nenästä (!!!!), silmistä ("mä oon ihan kusessa suhun, johtuukohan tää sun silmistä") ja ylipäätään kauneudesta (klassikko "olet todella kaunisssh"). Hieman ahdistavaa, onneksi meillä oli toisemme. Väitin ekaa kertaa elämässäni olevani Tiian tyttöystävä, mutta minua ei uskottu. Myöhemmin ilmeni, että meitä sitkeästi kiehnäävä punapaitainen jätkä (lyhyet tummat hiukset), jolle yritin esittää lesboa, seurasi meitä, koska vaimoni oli oman selkäni takana flirttaillut hänelle! Piriannan kanssa kommunikaatiomme pelasi sentään paremmin, ja leikimme toistemme henki- ja siveysvartijoita tarvittaessa.

Nyt olemme Pirin luona Kannelmäessä ja lähdemme kohta Kauniaisiin juomaan glögiä tätini perheen ja heidän 50-100 ystävänsä kanssa. Melko tasapainoista, voi juku! Huomenna menemme kai Suomenlinnaan ja tekemään lisää joulu_ostoksia. Odotan innolla!

Klamouriset juhlat, kuulemma ei tissejä

Tuparien ensimmäinen päivä takana! Mulla oli todella hienoa ja klamourista siihen asti että lähdettiin Tiian ja Laurin ja Tuomon kans baariin ja tiputin kännykkäni matkalla. Huoh. Mieletön lumimyrsky oli puhjennut tupareidemme kunniaksi, tästä huolimatta Laura lähti kävellen etsimään kännykkääni aina Tuirasta asti, mutta puhelinta ei löytynyt ja se oli aivan hirveää. Laurin äiti maksoi mut sisälle Onnelaan (jee), mutta huomasin että se on maailman huonoin paikka olla, jos kännykkä on hukassa ja ahistaa. Tosin vielä ahdistavampaa olisi tietysti jos hukassa olisi esim. oma 6 kk vanha lapsi, perhe on tietysti tärkeä. Nytkin suhtaudun ahdistuneesti aina jos joku esim. puhuu kännykkäänsä, kännykästään, koskee kännykkäänsä, miettii missä niiden kännykkä on, tekstaa, saa tekstarin, Laura lataa nytki kännykkäänsä sentin päästä mun kädestä.

Mutta oli siis kivaa! Meillä oli ainaki Veera, Tiia, Laura, Yö, Pinja, Lauri, Aino (Tiian melkein-serkku?!), Juuso, VALTTERI, Katriina, Tomas, Salla, Sipri, Sandman, Haba, Seve, Jouni, Toni, Sara, Canada Guy, Iita, Elina, Juha, Jenny, Jenni, Jenny, Anne-Maria, Anna, Lotta, Kepa, Jenniina, Arttu, Juho, Mikko (nanosekunnin), Ruut, Tuomo, Inkku, Pete, Juhani, kolme Tiian tunnistamatonta kaveria (?).

Tänään on lauantai. Vaimoni Yö ja Laura ilahtuivat tajutessaan, että on karkkipäivä. Itse olen karkkilakossa jo toista viikkoa, sillä terveelliset elämäntavat ovat tärkeitä. Nytkin juon vasta päivän ensimmäistä olutta. Tää on sitä paitsi ehkä eka kerta elämässäni kun ees juon olutta ennen iltapäiväneljää, ja se on seurausta vain kännykän katoamisesta ja vitutuksesta. Se alkaa tosin vähitellen mennä ohi.

Ja juhlat jatkuvat! Vaimoni alkaa juuri kokata meille gourmet-patonkiaamiaista, ja suunnittelemme ekskursiota lähikauppaan, jotta voisimme harrastaa hieman kierrättämistä. Ensimmäiset vieraat saapunevat taas kuuden tunnin kuluttua. <3

Veera