Veera tässä hei. En ole taas kirjoittanut vähään aikaan koska elämäni on ollut liian täynnä kieltä esim suomen kieltä ja lehti juttuja. Olen joutunut opiskelemaan mm äänne ja muoto oppia mikä on aivan kamalaa !! :( Tein myös eilen kielen huollon tentin mistä sain ehkä pari opintopistettä mikä on tietysti ihan ok. Olen nykyään aika uupunut, olen totisesti huomannut etten enää jaksa samanlaista kielellistä tykitystä mitä tein 1-kymppisenä kun saatoin lukea monta kirjaa putkeen ja kirjoitin aivan vapaaehtoisesti myös todella pitkiä kouluaineita!!
Nautin nykyään todella paljon siitä, että voin vain heeboilla villasukat jalassa sen sijaan että esim kirjoittaisin ja lukisin joka yö. Yritänkin löytää uusia harrastuksia, joihin ei liittyisi kieltä, mutta se on vähän hankalaa. Urheillut olen aika paljon, varsinkin nyt kun myös glamourinen vaimoni Pinja (tummat hiukset) innostui aiheesta. Urheilu on kyllä terveyden kannalta hyvä ja urheillessa myös kiinteytyy kovasti kuten Henna Kurhiainen on sanonut!! Laura taas ehdotti että alkaisin urheilemaan, anteeksi ryyppäämään enemmän, mutta alkoholin nielemiseenkin tarvitsee kieltä joten en ole tästä ehdotuksesta aivan varma.
Tänään satoi tosi paljon lunta, olin kuolla kun pyöräilin Tuiran silloilla!! Oli hirveästi loskaa jäisen tien päällä ja paljon uria ja pyöräni yritti syöstä minut 6-kymppiä ajavien autojen joukkoon aivan jatkuvasti. Myös eilen melkein kuolin sillä leikkasin vahingossa leipäveitsellä sormeeni syvän viillon, kun yritin itse asiassa leikata kaalia. Kauniilla vaimollani Tiialla (vaaleat hiukset) oli onneksi muumilaastari, josta hän teki pätevän kiristyssiteen, niinpä pelastuin !! Ystävät ovat kyllä tärkeitä elämässä ja perhekin. Tänään sain Pinjalta miehen persettä kuvaavan laastarin, sillä muumilaastari oli irronnut, kun tiskasin. Minulla oli muuten tiskatessani hyvin "50's" olo sillä kesken tiskien Pinja tuli kotiin ja halasi minua takaapäin sekä suukotti poskelle ennen kuin meni tietokoneelle!! Aivan kuin olisin jonkinlainen ns. housewife. En kyllä oikein tiedä mitä ajattelen perinteisistä perherooleista, heh heh :)
Nyt taidan mennä sänkyyn koulutehtävien kanssa, sillä arvostan myös elämän teoreettista puolta suuresti vaikka aina ei siltä tunnukkaan!!
Suudelmia ja halauksia,
tuksuflow-Veera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti