maanantai 8. maaliskuuta 2010

Glamourmatkailaiset Berliinissä, mukana menossa tissit

Terveisiä upeasta Berliinistä! Täällä olemme vihdoin lomailleet jo muutaman päivän, vaikka perille pääsy olikin hieman vaikeaa. Oulun päässä minä, Yö, pääsin juna-asemalle helposti, sillä huristelin sinne yksin tilataksilla eli limusiinilla. Fiksu vaimoni Veera taas päätti ajatella ympäristöä, ja valitsi bussin.

Helsingissä taas oli ongelmia. Upea ystävämme Pirianna, jonka luona olimme kyläilleet, piirsi meille kartan, jonka avulla löytäisimme lentoasemalle. Otimme ensin junan Vantaankoskelle, ja se tulikin ajallaan. Junamatkan jälkeen luin karttaa, ja ohjastin meidät bussipysäkille. Mutta kappas vain, odottamaamme bussia ei näkynyt kolmen vartin jälkeenkään. Eikä sitä toistakaan bussia, jonka piti aikataulujen mukaan mennä lentokentälle. Olimme pöyristyneitä, ja astuimme lopulta randomiin bussiin, jonka piti ajaa lentokentän suuntaan.

Valitettavasti bussikuskimme ei puhunut kovin hyvin suomea. Hän kuitenkin ohjasti meidät pois oikealla pysäkillä. Olimme nyt melko lähellä lentokenttää, mutta soitimme taksin loppumatkaksi. Taksikeskuksen muija oli vitun nuiva minulle puhelimessa, mutta taksinkuljettaja oli oikein herttainen. Hän kertoi meille Andorran matkoistaan.

Veera tässä nyt, moi. Yön käsien pitää levätä. Kirjoitamme tätä blogia aivan jäätävässä kiireessä, sillä olemme ostaneet hostellista vain tunnin nettiaikaa, ja sitä pitää käyttää muuhunkin. Kaiken huipuksi saksalaisessa vitun näppiksessä z on siinä missä normaalisti y. Tosi ärszttävää, sillä matkustan Yön eli Zön kanssa.

Pääsimme sitten lentokentältä ihan onnellisesti perille suoraan Berliiniin. Mitään välilaskua esim. Wieniin ei siis tällä kertaa tullut vastaan. Muutenkin kaikki meni hzvin, ja vastaan kentällä meitä tuli glamourinen ystävämme Sonja, joka kiikutti meidät julkisilla hostelliimme Friedrichshainiin (glamourinen, graffitinen ja kuulemma myös trendikäs ja cool kaupunginosa Itä-Berliinissä, ei älyttömän kaukana Alexanderplatzista). Sonja mzös kertoi kaikkea kivaa Berliinistä, jonka lähellä on ollut au pairina jo monta kuukautta.

Olemme täällä kokeneet mm. helvetisti shoppailua (esim. valtavia pömpelikauppakeskuksia, keskustojen kauppoja ja random maailman siistein indie-t-paita-kauppa). Olemme näissä kaupoissa nähneet todella glamourisia vaatteita, joita Tuksukin varmasti arvostaisi.

Veeran kädet väsyivät, Yö jatkaa jihuu. Kävimme mzös keskitzsleirillä. Se oli vitun kauheaa. Masennuin jo sinne mennessä, sillä zmpärillä oli masentavia peltoja ja metsiä, jotka näzttivät aivan samalta kuin blairwitch projectissa. Keskitzsleirillä katselimme monta näzttelzä. Ne vetivät aika hiljaiseksi. Takaisin tullessa junassa minua eivät piristäneet edes 15-vuotiaat brittiläiset goottiernut, jotka keskustelivat lukuisista parisuhteistaan.

Hostellille päästzämme aloimme piristzä hieman nautittuamme olutta. Sitä ennen olimme zrittäneet piristää itseämme intialaisella ruualla, joka oli kzllä hzvin jees. Olut oli tosi hzvää. Sen etiketissä oli fransiskaanimunkin kuva, mutta veera luuli sitä karhuksi. Hän on niin hzvä ajattelemaan abstraktisti.

Täällä matkaillessamme olen muutenkin tullut siihen tulokseen, että veera on hzvin älzkäs. Aluksi muistutinkin häntä siitä usein. Itse veera sanoi minua monesti idiootiksi. Hzvin mieltä zlentävää. Täztzz kuitenkin huomauttaa, että veeralla on välillä pieniä ongelmia käztännön asioissa, kuten kartan lukeminen, hostellihuoneen avainkorttien ja sämpzlöiden säilzttäminen. Lisäksi veera unohti tänään kassillisen suklaata pukukoppiin. Itse en koskaan pzstzisi moiseen. Kirjoittaa Zö ja alkaa vetää suklaata. Huoh. Pääosin zö on kuitenkin tosi mieltä zlentäävää matkaseuraa, joka ei jatkuvasti muistuta Asperger-neroudestani. Osasin tänään sitä paitsi lukea karttaa oikein tosi monta korttelia (tämä ei päättznzt siihen, että esim. kävelimme jokeen tai ulos kaupungista, vaan oikeas s-bahnasema LÖYTYI) ja muutenkin olen ollut vitun pätevä esim. metrossa zms elämässä.

Nyt meidän pitää lopettaa, koska nettiaikaa on jäljellä enää n 20 min ja pitää vielä selvittää esim homomuseon aukioloja, ehkä bailausasioita zms. Toistaiseksi parhaat bileet meillä on ollut glamourisessa pimkie-kaupassa (kirjotin eka museo, tä), jossa tuli jäätäviä onnela-biisejä samalla kun olimme zhdessä pukukopissa ja väszneitä.


Paljon pusuja ja haleja kaikille Suomeen, kaunistautukaa ja bilettäkää, toivovat
zö ja veera

3 kommenttia:

  1. terveiset lapista!

    tuokaa viinaa ihanat!
    olkaa kiltisti ja pitäkää hauskaa!

    keravalaistyylisin terveisin, Tiia-vaimo

    VastaaPoista
  2. tekin ootte tosi ihania tiia ja pina <3 tuonemme viinaa. nyt biletämme erään saksalaisen miehen kämpillä hehhh heh

    VastaaPoista