Olen saanut paljon kyselyjä liittyen tyyliini, meikkiini, hajuihini ja pukeutumiseeni. Siispä omistan tämän blogikirjoituksen Pentti Oinosen kulmakarvoille!!!
Olen mielialapukeutuja, en siis ymmärrä ihmisiä, jotka valitsevat edellisenä iltana tuolille valmiiksi seuraavan päivän vaatteet hienosti laskostettuina alusvaatteita myöten (huom. kuinka moni lukija on joskus laskostanut sukat tai alushousut? kiinni jäitte!).
Minulla on noin viisi jätesäkillistä vaatteita. Tämän tiedän siitä, että olen viime aikoina muuttanut monesti. En kuitenkaan ole muuttanut kaikkia vaatteita kerralla, joten arvio saattaa olla vähän alakanttiin.. No, joka tapauksessa vaatteita on niin paljon, että en meinaa saada niitä mahtumaan kaappeihini millään. Seuraavaan asuntoon haluan ehdottomasti enemmän tilaa vaatteille.
Minulla ei ole kovin kalliita vaatteita. Suurin osa vaatteistani taitaa olla kirpputoreilta. Ostan vaatteita myös yleensä alennusmyynneistä ja ihan tavallisista kaupoista (Weekday, Monki, Indiska, JC, Zara..). Eniten tykkään kuitenkin shoppailla ulkomailla, esimerkiksi Lontoossa (varsinkin sillon kun kurssit menee hyvin ja sieltä saa edullisesti Converset ja Adidakset!).
Kenkiä minulla on noin yksi jätesäkillinen. Mun kengän koko on sellanen 36-38, riippuu ihan kengästä. Mun jalka on vähän vammasen mallinen. Olen ajatellut, että en yleensä panosta kenkiin ja niitä on vaikea ostaa. Mulla on kuitenkin Asicsen lenkkarit, Hai-saappaat ja paljon muita merkkikenkiä (Converse, Adidas, Vans..) ja totta kai parit suunnistuskengät ja vaelluskengät ja muutamia muita kenkiä. Talvikengät on vaikeimpia. Tällä hetkellä mulla on yhet ehjät ja yhet epäehjät. Tämän lisäksi omistan yhden (1) parin korkokenkiä! Ne on kyllä ihan hyvät ja hienot, ollu mulla monta vuotta ja ostin ne Raksilan Prismasta. Hieno ostos. Seuraavana hankinnassa olis (conversehimojen lisäksi) kiipeilykengät.
Oma henkilökohtainen tyylini on aika monipuolinen. Vaikka en oikeastaan varsinaisesti ihannoi Barbie-henkistä tyyliä, niin voisin kyllä joskus kokeilla pukeutua Barbieksi. Pidän kyllä kovasti mekoista. Ostin viime keväänä todella glamourisen vintage-mekon Tukholmasta Beyond Retro -nimisestä liikkeestä. Myös tällä kyseisellä vaimomatkalla mukana olleet nykyiset ex-vaimoni Yö (vaaleat hiukset) ja Veera (vaalean ruskeat hiukset) ostivat sieltä ihanat mekot! Yön mekko oli hieman Barbie-henkinen. Sinne jäi myös paljon ihania mekkoja, täytyy päästä uudestaan!! Tämän lisäksi minulla on sopiva määrä juhla-, cocktail-, kesä-, pikkujoulu-, ja muita mekkoja.
Farkkuja minulla on myös aika monet, mutta pidän yleensä joko ihan vain mustia farkkuja tai harmaita cheappareita. Käytän myös jonkin verran hameita, enemmän kesällä. Mulla on varmaan joku reilu 20 hamettakin..
Nuorempana harrastin enemmän laukkuja. Nykyään mulla on eniten käytössä tollanen Zarasta ostettu sininen joku tekonahkalaukku, johon mahtuu kaikki tarpeellinen. Esimerkiksi nyt siellä on kouluvihko, kalenteri, penaali, rälläyskortti, lompakko, avaimet, salmiakkia, kurkkupastilleja, nenäliinoja, banaani.. Ainakin. Lisäksi mulla on usein käytössä pienempi, ruskea laukku, joka on sopiva baariin. Se on todella pieni, mutta sinne mahtuu sopivasti lähes kaikki edellämainittu. Paitsi banaania harvemmin otan mukaan. Mikä se juttu muuten on, että aina ku oululaisia ex-vaimoja käy kylässä niin ne ostaa banaaneja ja jättää ne sit tänne? Kiitti Yö aamupalasta!
Meikatessani käytän ainoaa omistamaani ripsiväriä, joka on joku tollanen ruskea/musta ja vedenkestävä, koska omat silmät. Joskus jaksan jopa panostaa ja laittaa meikkivoidetta, mutta yleensä se on ihan turhaa koska urheilen ja käyn koko ajan suihkussa ja se on vähän yliarvostettua. Voisin totta kai hankkia esimerkiksi ripsien pidennykset, tai sitten tissit Tallinnasta.
En ole ikinä värjännyt hiuksiani. Kesällä tukkani on vielä vaaleampi kuin talvella, koska aurinko. Yleensä jos harjaan hiukset, niin joku muistaa huomauttaa siitä. Välillä tuntuu että mulle on tulossa luonnonrastat, koska omat hiukset. En ole myöskään hankkinut hiustenpidennyksiä, niin kuin moni helsinkiläinen glamourinen ystäväni.
En käytä hajuvesiä, enkä oikein osaa perustella sitä mitenkään. Ehkä en vain ole tarpeeksi glamourinen. Tai sitten en halua maksaa niistä niin paljon. Itselleni olen yrittänyt perustella sitä sillä, että kiinnitän huomiota ihmisissä ulkonäköön ja käyttäytymiseen satamiljoonaa kertaa enemmän kuin hajuun.
Minulle tulee auringosta ja luonnostaan paljon tyttömäisiä pisamia. Etenkin kesällä.
Koruja käytän yleensä vain korvissa, joissa minulla on yhteensä kolme reikää. Joskus käytän kaula-, ranne- ja nilkkakoruja. Enemmän juhlissa ja kesällä.
Välillä tykkään kovasti laittautua, varsinkin hienompiin juhliin. Kouluun ja kauppaan voin kuitenkin lähteä ihan minkä näköisenä tahansa, enkä meikkaa treeneihin ja kisoihin (jotku tekee ihan totta sitäkin).
Eräs anonyymi glamourinen julkisuuden henkilö on sanonut hyvin: "minulla on pyöreät Baby-Face kasvot, korkeat poskipäät, pitkä tukka ja pyöreä peppu, en keksi enää muuta mistä miehet eivät voisi pitää". Olen samaa mieltä.
Haen komeaa, karismaattista, rikasta, ihanaa, vatsalihaksista miestä, joka on lääkäri tai asianajaja, tykkää ostaa minulle lomamatkoja ja vaatteita, pitää glamourisesta jet set -elämästä, osaa puhua ja kuunnella, tykkää laittaa ruokaa ja viedä minua hienoihin ravintoloihin syömään, pitää ystävistäni muttei liikaa ja on muutenkin kaikin puolin täydellinen. Hakemuksia saa lähettää osoitteeseen tikkari.kukka (at) netti.fi !!!
May all your dreams come true!! PUS!!
xoxo Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti