tiistai 2. marraskuuta 2010

JOO ON GLAMOURIA JA JETSET-ELÄMÄÄ JA TISSEJÄ JA SILLEE

Minua harmittaa ihan vietävästi, etten päässyt glamour-yökerhoon Jenny Woohon katsomaan Tuksun (kaunis tukka, sensuellit huulet ja pornahtava olemus) ja kaunissisko-Julian (olen kaunis ja koko ajan kuutamolla -ele) fantastisen yliseksikästä esiintymistä. Onneksi ehdin katsoa netistä videopätkiä ennen kuin Youtube poisti ne kyseisen liiallisen seksikkyyden vuoksi.

Meillä kävi viime viikolla paljon glamourisia vieraita. Glamouriset oululaiset vieraamme Anna ja Sanna (tummat hiukset) toivat mukanaan meidän olohuoneeseemme sisäcurling-radan! He siis suoristivat hiuksiaan käyttäen jotain ainetta, jonka johdosta olemme saaneet paljon hupia itse kenenkin kompastellessaan liukkaalla lattialla.

Äitini, isäni ja siskoni kävivät täällä myös, jonka takia minulla on nyt taas paljon ruokaa. Minussa on ilmennyt samanlaisia piirteitä kuin äidissäni. Eilenkin istuin päivän opettajainhuoneessa juomassa kahvia, välillä opetin vähän matikkaa ja yritin ymmärtää venäjää. Kun pääsin kotiin niin tein ruuaksi makaroonia ja jauhelihaa.

Lauran sisko uusien sensuellein huulineen ei tullutkaan kylään, koska huulileikkauksesa oli kulunut aikaa liian vähän ja ne olivat kipeät.

Perjantaina juhlimme Halloweenia, niin kuin kunnon julkkikset. Pelasimme Blokusta ja Salkkari-juomapeliä, sekä nautimme sivistyneesti vaikka mitä. Glamourisina vieraina meillä kävi Hanna Ilmajoelta (se paikka missä on Koskenkorvan tehdas!), Hulda ja hänen serkkunsa Tuulia stadilaisine kenkineen, Mimi ja hänen glamourinen avecinsa, Pirianna ja Katri, sekä Lauran Juho-ystävä piipahti minun ja Laurin Eira-tuttavan kanssa. Olimme hieman yllättyneitä itse kukin toisistamme. Kävimme muutamassa glamourisessa yökerhossa Kalliossa ja keskustassa ja pääsimme nukkumaan seuraavana aamuna.

Olen ollut täysin pöyristynyt joidenkin ihmisten käyttäytymisestä joitakin asioita kohtaan. Olen myös huomannut, että jotku facebook-henkilöt ovat ns. näätiä, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Lauantaina minä, Mona ja Pirianna lähdimme vielä urheilemaan Tavastian lauantaidiskoon. Kävimme yöllä tervehtimässä Laura-vaimoa Hesburgerissa niin kuin kunnon suomenruotsalaiset. Viimeisen bussini 05N:n kuski ei ilmeisesti tiennyt kuka minä olen, koska hän ei ottanut minua kyytiin ja jouduin siis venaamaan Steissillä aamuyöllä yli kolme tuntia (kiitos vaihtuva talviaika!) että pääsin lopulta kotiin. Löysimme Monan kanssa sieltä uuden ystävän.

Haluaisin muistuttaa, että minä täytän ensi viikolla 20 vuotta! Koska en ole mikään metsässä kasvanut idiootti, niin pidän suuret, yllätyksellisesti glamour-teemaiset juhlat, jonne saapuu ainakin julkisuuden henkilöitä ja oululaisia! Luvassa on paljon glamourisia ihmisiä ja yläluokan huveja!

Olen sitä mieltä, että lehtihaastattelun antamiseen ei liity seksipalvelut.

Luulen, että tämä on liian kateellinen maa minulle. Voisin muuttaa vaikka Ruotsiin. Elämäni valo on hamsterini Make, joka painaa alle kilon. Luulen, että sillä on syömishäiriö.

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti