Syksyn kunniaksi en ajatellut värjätä hiuksiani punaiseksi, vaikka ikkunani alla oleva pihlaja on sen tehnytkin. Monella kauniilla ja glamourisella ystävättärelläni on punainen tukka, mutta en ole ikinä värjännyt hiuksia ja ajattelin sortua siihen vasta kun vaalea glamourinen tukkani saa enemmän harmaan sävyjä.
Olen kuullut että pienirintaisen naisen mies pettää tätä aina isorintaisen naisen kanssa. En siis haluaisi yleistää mutta yleisesti ottaen kaikki miehet on just tollasia. Tilastojen mielestä joka toinen mies pettää, mutta noin 23% tilastoista ei pidä paikkaansa niin en ole kovin huolestunut. Sitä paitsi minä tykkään kuulemma uusimpien juorujen mukaan naisista niin sitä suuremmalla syyllä en välitä.
Juorut ovat muuten todella kivoja, koska sitten saa kuulla muilta hienoja juttuja omasta elämästä. Mutta tärkeintä on, että on niin näkyvä persoona että sinusta puhutaan!! Eläkää täysillä ja näkykää!!
Maamme kaksinaismoralismi ei hyväksy naisten pettämistä, mutta onneksi mies saa pettää aina kun haluaa. Me naiset olemme pullantuoksuisia mutta saammepa sentään pullaa sitten. Pidän kovasti pullasta.
Opistomme VIP-eliitti-jengi eli oppilaskunnan hallitus on päättänyt että koska uusi tupakkalaki niin tupakointi tapahtuu kurkkupurkin vieressä julkisella tiellä poissa koulun alueelta. Meidän koulussa ei saa tupakoida ollenkaan koska meillä on koulunkäyntiavustajia ja suntioita. Tupakointi on todella huono asia ja pitäisi poistaa kokonaan maailmasta koska se on pahaa!!
Minulle ei ole tarjottu 1000 euroa käytetyistä saappaista, mutta jos joku haluaisi minulta sellaiset tällä summalla ostaa niin voisin hänen kanssaan alkaa kyllä seurustelemaan!!
Olen tutustunut täällä Helsingissä paljon kauniisiin isorintaisiin blondeihin kuten minä! Vaimoni pikkusisko aikoo hankkia glamouriset sensuellit huulet ja mennä leikkaukseen. Menemme marraskuun lopussa luokkamme kanssa omajärjesteiselle opintoretkelle Tallinnaan, voisimme hankkia sieltä uudet tissit kaikille!
En halua itsemurhaa koska silloin en voisi shoppailla ja nähdä rakkaita ystäviäni!
Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti