keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

HYVIÄ VINKKEJÄ OULUUN MATKAAVILLE!

Hyvää Tuksun nimipäivää kaikille!!

Olen saanut paljon kyselyjä facebookissa Oulusta ja sen erilaisista mahdollisuuksista varsinkin glamouriseen yöelämään liittyen.

Tässä vinkkejä Oulun yöelämään matkaaville:

Maanantaisin ehdoton suosikki on Hevimesta, koska siellä on eurot. Sinne kannattaa mennä jo heti klo 22 isolla porukalla ja juoda kilpaa kavereita pöydän alle. Jos haluaa sivistyneesti huijata itseään eli mennä "yksille", voi mennä esimerkiksi Kulumaan (ottavat sisälle vaikka olisit nainen ja sinulla on viikset ja sombrero!). Varma valinta kesäisenä päivänä on myös pussikaljoittelu torinrannassa OSYK:in huudeilla.

Tiistai on hyvä päivä viettää yöelämää missä päin Oulua tahansa, koska kukaan ei ole liikenteessä ja mikään paikka ei ole auki. Tämä on vähän surullista, koska tiistaihan on pikkuperjantai siinä missä keskiviikko on pikkulauantai. Yksi vaihtoehto on mennä yliopisto-opiskelijoiden keskelle Caioon (mikä tietenkin vaatii rohkeutta), mutta se on nyt remontissa 31.8. asti. Pussikaljoittelu totta kai onnistuu esimerkiksi Leeverissä tai Kiikelissä. Rohkeimmat voivat tutustua Timpan mestaan, mutta todennäköisesti se alkaa olla kuuden jälkeen jo täynnä keski-ikäisiä känniääliötä.

Keskiviikko on hyvä päivä lähteä liikkeelle. Halutessaan voi mennä Onnelaan, siellä ei ole juuri ketään, jos ei lasketa seinän vierellä kyylääviä keski-ikäisiä pervoja, jotka ilmeisesti asuvat siellä. Muu väestö on lähinnä liian vähiin vaatteisiin pukeutuneita tsirbuloita, joiden ikä on keskimäärin 17. Oikeasti hyvä valinta on Kaarlenholvi, jonne jopa pääsee ihan virallisestikin 18-vuotiaat näin arkisin. Ainakin jos jaksaa jonottaa tarpeeksi kauan 25 asteen pakkasessa eikä haasta riitaa kovin monen tsiksin kanssa. Siellä on hyvä tanssia ja monesti ihan opiskelijaystävälliset hinnat. Eräs portsari on todella natsi, joten ei kannata suututtaa sitä. Keskiviikko on myös hyvä päivä kiertää pienempiä kivoja baareja, esimerkiksi Otto K., Never Grow Old, Graali yms.

Torstaina Hevimestan eurot kutsuvat kanta-asiakkaitaan. Muuta vaihtoehtoa ei ole, jollei sitten halua mennä laulamaan Pepperiin karaokea tai lähteä Dixoniin ranskiksille. Jälkimmäisen lähettyvillä ei kannata liikkua yksin, eikä pelkässä naisseurassa. Suosittelen välttelemään tyyppejä, jotka kantavat asetta tai näyttävät muuten vain hyvin toppilalaisilta.

Perjantaina kaikki 15-18 vuotiaat ouluaistytsyt ottavat poitsufrendinsä mukaan ja menevät jonottamaan Onnelaan kuka kenenkin henkkareilla. Me muut yritämme joko hyvällä itseluottamuksella Kaarlenholviin toivoen että natsi-portsari ei ole töissä, tai menemme 45seen jos siellä ei ole liian kallista keikkaa. 45 on viihtyisä ja mukava yökerho hyvällä sijainnilla. Yksi vaihtoehto on pitää perjantaina vapaapäivä. Myös Yöhuikka on käymisen arvoinen paikka, se aukeaa vasta klo 23.

Lauantaisin on joskus Bar Becksukin auki, mutta ei aina. Ikärajat ovat Oulussa lauantaisin korkeimmillaan, mutta ei ole tavatonta mennä esimerkiksi Cabaretiin (k22) kahdeksantoistavuotiaana ilmaiseksi jonojen ohi, jos vain on niin VIP kuin me. Kantis on viihtyisä paikka, ja ainakin koulujen päättäjäisiltana siellä on paljon porukkaa, vaikka musiikki olikin silloin täyttä kuraa.

Sunnuntaina Cabaretiin on hyvä mennä, koska ikäraja on silloin 18 ja siellä on eurot. Tämän jälkeen on suositeltavaa mennä vielä leikkimään Ainolanpuistoon ja uimaan Tuiran rantaan.

Tervemenoa kokeilemaan!

Tiia

1 kommentti:

  1. lisää postauksia!! oon muuttamassa ouluun ja haluan tietää kaiken!

    VastaaPoista