En löytänyt Itä-Suomesta rakkautta enkä siis muuttanut sinne asumaan. Se paikka oli täynnä miehiä joiden tyyli oli ihan taivaanrannan maalarin, eikä siis vastaa mielikuvaani turvallisesta ja rikkaasta jet-set elämää nauttivasta miehestä, joka tarjoilisi minulle shampanjaa ja luksusmatkoja Miamiin ja Hawaijille. En myöskään ole vielä löytänyt miestä, joka suostuisi ostamaan minulle tarpeeksi pitkän ja kalliin häämatkan, joten ei tästä nyt enempää.
Kahden viikon lomani etelän lämmössä muutti hiukan jo ennestäänkin glamourista ulkonäköäni epämuumimaisempaan suuntaan. Vaalean ihoni ja turvonneen olemukseni (johtuu vaan kesästä ja sitä seuraavasta lämpölaajenemisesta, en siis ole lihonut!!) vuoksi aloin omasta mielestäni muistuttaa päivä päivältä enemmän siis Muumia. Muumit ovat valkoisia ja pyöreitä otuksia. Nyt olen kuitenkin sopivasti päivettynyt ja luonnollisen vaalea tukkani on vaalentunut entisestään. Olen myös jonkin verran laihtunut. Suunnistus on hieno laji. Se on hieno laji varsinkin pitkän matkan kilpailussa paikkakunnalla, jossa samaan aikaan rikotaan lämpöennätyksiä. Välillä meni paremmin, välillä kävin kartoittamassa uusia alueita ja joskus alkoi jopa palella.
Loman aikani pääsin taas osaksi kaikenlaista VIP-ohjelmaa. Olin esimerkiksi katsomassa Huippuliigan sprinttiä viime keskiviikkona ja pääsin monta kertaa telkkariin, koska olin aitiopaikalla viimeisen rastin ja maaliviitoituksen välissä. Tunnistamista edesauttaa glamourinen pukeutumiseni, eli lähes sähkönsiniset minishortsit ja pinkki t-paita.
Kävimme perjantaina mittauttamassa rasvaprosenttimme, nesteytyksemme, lihasmassamme ja kaikkea muuta hienoa! Minä olen "hyvä/normaali" ja Lauri on "hoikka ja lihaksikas". Rasvaprosenttini oli lähes kaksinkertainen Lauriin verrattuna, mutta Lauri sanoi että se johtuu tisseistäni.
Toisen viikon mökkimme pihalla oli suuri ja kaunis järvi. Se ei paljon vilvoittanut kuumina päivinä, koska vesi oli noin 28-asteista, mutta uiminen olisi jopa ollut mielekästä jos ei olisi tarvinnut kahlata sata200 metriä ennen kuin vettä on enemmän kuin polviin. Tunnelma oli siis aivan kuin meren rannalla! Eräänä iltana koimme kauhun hetkiä, kun järven toisella puolella sattui onnettomuus. Sieltä alkoi kuulua avunhuutoja ja lähetimme soutuveneellisen miehiä (2 kpl) auttamaan. Pari moottorivenettä ehti kyseiseen paikkaan parin kilometrin päähän hiukan aikaisemmin, mutta reippaiden tiedustelijoidemme ansiosta saimme tietää mitä oli tapahtunut: joku miespuolinen henkilö oli tipahtanut moottoriveneestä veteen ja vene oli jäänyt pyörimään ympyrää. Pitää sitten leikkiä vesillä! En haluaisi yleistää, mutta yleisesti ottaen kaikki miehet on just tollasia. Myöhemmin illalla ambulanssi kävi pihallamme. Annoimme haastattelun aiheeseen liittyen.
Miehet väittivät myös nähneensä rannassa ison (kahen kilon) siian, mutta tästä ei ole todistusaineistoa, vaikka he eräänlaisella harppuunalla yrittivätkin sitä metsästää.
Viime yönä minä ja glamouriset ystäväni Yö, Heidi, Lauri, Tuomo, Jussi ja Juhani menimme Cabaretiin juhlimaan sunnuntaita. Baareilun jälkeen menimme Ainolanpuistoon leikkimään ja kävimme vielä uimassa Tuiran rannalla kolmen jälkeen! Tai minä, Yö, Lauri ja Juhani uimme, muut olivat nössöjä. Tunsin taas pitkästä aikaa eläväni! Kyllä nämä Suomen kesät ovat mahtavia!
Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti