lauantai 28. elokuuta 2010

GLAMOURISTA VIP-ELÄMÄÄ HELSINGISSÄ JA TISSIT!

Minua ei pelota enää yhtään niin paljon liikkua ulkona, koska opettelin eilen koulussa itsepuolustusta. Tiedän nyt teoriassa, mitä pitää tehdä kun joku tulee puukon kanssa heilumaan nakkijonossa. Sain siitä kyllä pari mustelmaa ja oman nyrkin jonkun tytön päähän. Meillä oli kuitenkin niin mukavaa, että päätimme taas lintsata koulusta, niin kuin kunnon tulevien koulunkäyntiavustajien kuuluu.

Taiteiden yön (heh, Yö, heh <3) johdosta päätin eilen illalla mennä vaimoni ja avomieheni kanssa käväseen keskustan huudeilla. Saavuin siis kotiin puoli kahdeksalta tänä aamuna. Kuulun selkeesti sisäpiireihin, koska join aamuyöllä Maunulassa jonku kerrostalon pihalla viskiä Huippumalli-Jennan entisen naapurin kanssa.

Haluan vielä korostaa, että jos joskus tulee tilaisuus lähteä viettämään laatuaikaa kuuden porvoolaisen jätkän kanssa, niin älä missaa tätä tilaisuutta!!

Laajasalon opistosta valmistuu tunnetusti vain julkkiksia. Sen lisäksi siellä voi myös tavata jo valmiiksi überkuuluisia ihmisiä, esim. Salkkari-Oonan lisäksi Salkkari-Sampon. Myös pari BB-tyyppiä on käynyt kyseistä koulua, ja onhan siellä eräs glamourinen oululainen blondi.

Kuulin myös maanantaina, että eräs glamourinen ystäväni tulee keväällä näkymään Salkkareissa jossain roolissa, josta ei saa vielä hiiskua enempää.

Olen tänään illalla menossa jonnekin glamourisiin VIP-bileisiin Itä-Pakilaan ystäväni Jasun kanssa. Jasun pitää kuulemma viedä sinne kokonainen vesimeloni ja avec, en ole varma kumpaa niistä edustan.

Näin joku päivä metrossa jonku julkkiksen, jonka nimeä en muista ja en kyllä muista muutenkaan minkä näköinen hän oli. Joka tapauksessa olen siis melkein sukua julkkikselle.

Laura-vaimoni oli käynyt juttelemassa Kelan tädille avoliitto-ongelmistamme. Hänelle sanottiin, että hänen pitää päättää onko hän avoliitossa Iiron vai Laurin kanssa. Kamalaa, että tällaisista asioista täytyy tällä tavalla päättää näin nopeasti.

Etävaimoni Pinja muistuttaa päivä päivältä enemmän Edward Cullenia. Olen hänestä hyvin ylpeä.

Lisää seikkailuja luvassa taas pian!

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti