Meillä on tänään oikeasti glögiä, se on todella glamourista! Yritimme keskittyä hieman myös opiskeluun, mutta turhaan. Fonetiikkaa, huoh. Tenttiki on vasta keskiviikkona ja luettavaa vaivaiset 250 sivua + luentomateriaalit. Sen sijaan kävin bodaamalla karkottamassa Britney Spears -ilmiötä.
Juodaan kahvia. En kuulemma osaa kirjoittaa tuksumaisesti. Olen liian koherentti. Ehkä jopa älyllinen. Tällä hetkellä muistutan Kari Hotakaista. Tämä siksi, että kirjoitan lähinnä päälauseita. Olen lisäksi lihonut ja miehistynyt viime aikoina suhteessa pre-toppila-olemukseeni. Harrin kaavion mukaan sijoitun kielenkäytössäni kohtaan "maalainen (kielt.), maskuliininen, reipas, mutkaton, suora". Käytän nimittäin svaavokkaalia ja ylleisgeminaatiota. Vaimon mukaan ei pitäisi kirjoittaa kieliopista. Siispä olen hiljaa.
t. Veera
Ilta Toppilassa. Piti lukea, mutta siitä ei tullut kakkaakaan, niinku ei koko viikonloppuna. Pohdin kuumeisesti, miksi synnyttävien naisten sisäreisiä pitää pestä ja tulin siihen tulokseen etten tiiä yhtään mitä synnytyksessä tapahtuu. En oo oman syntymiseni jälkeen ollut koskaan synnytyksessä. Enkä hautajaisissa. Yläasteella meille tosin näytettiin synnytysvideo. En muista uskalsinko katsoa. Hautajaisissa olisin voinut käydä muutama viikko sitten, mutta silloin olin kaikesta bilettämisestä niin väsynyt ja aivokuollut ettei pystynyt.
Saa nähdä olenko samassa tilassa taas ensi viikon jälkeen. Tisusuti on tiistaina ja tuparit kestävät koko viikonlopun. Suunnittelin ryyppääväni perjantaina enemmän kuin lauantaina, sillä sunnuntai-aamuna minun täytyy ehtiä junaaan joka vie minut glamourlomalle. Veera on mulle velkaa muistamisen. Ja Laura vissiin myös. Ainakin kaksi. Olen kuitenkin jalomielinen vaimo enkä vaadi vaimoja olemaan juomatta! En myöskään aio lyödä heitä vaikka olisinkin aggressiivinen kännissä ja vaikka minulla olisi kauhea melanooma johon olisin kuolemaisillani. Joka tapauksessa tämä yli viikon kestänyt juomattomuus on saanut minut hyvin levottomaksi. Himoitsen alkoholia koko ajan ja tekisi mieli olla perjantaina ns naamat (homonaamat, huom.)
May all my dreams come true = taivaasta tippuu viinaa just nyt ja yliopisto räjähtää. Ja synkeä talvi menee pois. En kestä kun talvi levittää melankoliaa ja kalpeutta.
Viinan sijasta juomme kahvia. Ennustus: en nuku tai nukun tosi vähän ensiyönä ja olen huomenna taas ylihilpeä. Alhainen kofeiininsietokyky!
Veera venyttelee lattialla. Hän alkoi venytellä kovin äkillisesti. Laura-vaimo iloitsee Saksaan menosta.
Veera sanoi että multa syntyy tekstiä. Sillä itsellään oli writer's block. Yritin esittää Veeralle teoriaani Tuksu-flowsta ja osoittaa veeran viimeksi kirjoittamasta lauseesta monta kohtaa, johon tarttua ja joista kirjottaa lisää. Veera ei ole ehkä vielä löytänyt sisäistä Tuksuaan. Se on kuitenkin ihan sisäisestä mentaliteetista ja ajattelumaailmasta kiinni.
<3 Yö
PS otsikon selitys: lukijoiden pyynnöstä olemme päättäneet lopettaa ns. false advertisingin. Tämä blogipostaus EI SISÄLLÄ TISSEJÄ. Emme kuitenkaan väitä, etteivätkö tissit joskus tulevaisuudessa liittyisi blogimme sisältöön olennaisesti. Stay tuned.
Näin reilun kuukauden alaa opiskelleena olen valmis kertomaan teille että synnytyksessä yleensä syntyy lapsi. Uskaltaisin myös väittää että naisten sisäreisiä pestään synnytyksissä ainakin sen vuoksi että iholla on paljon bakteereja ja kun niitä sisäreisiä pestään on mahdollista että aivan kaikki nuo bakteerit eivät päätyisi välilihan repeämiin jolloin saattaapi olla mahdollista että tuore äiti nauttii elämästään enemmän ilman tuskallisesti tulehtunutta välilihaa.
VastaaPoistaJa kaikki naispuoliset ihmisethän myös muistaa ottaa huomioon isäehdokkaita katsellessaan ettei ketään likaisinta tyyppiä valitse, bakteerit kun voivat päästä vatsaonteloon emättimen kautta ja käsittääkseni se on suhteellisen tuskallista mikäli vatsaontelo tulehtuu.
Rakkaudella, Pirianna, ilmeisesti tuleva kätilö joka ainakin melkein ansaitsisi paikan tunnisteena tämän tyhjentävän kommentin takia
Kiitos tästä tyhjentävästä selvityksestä! Hyvin jännittävää tietoa. Nyt muistin jälleen välilihan repeämien mahdollisuuden ja kun sain tietää lisää ällöttävistä tulehtumismahdollisuuksista, haluan entistä vähemmän synnyttää. Onneksi haluni synnyttää on vähentynyt muutenkin kun aloin nähdä rumia vauvoja joka paikassa.
VastaaPoistaLisäämme sinut tunnisteisiin!
rakkain terveisin Yö.
susta tulee pätevä kätilö! t. Veera
ps odotan jo innolla, mitä bakteeripitoisia keskusteluja tullaan käymään tallinnassa :D